Syyskuun yhdeksäs päivä elokuvateattereihin ilmestyy hyytävä islantilainen kauhuelokuva nimeltä ‘Reykjavik whale watching massacre’. Jo pelkkä elokuvan nimi on niin hirvittävän kauhistuttava, että vähän pelotti lähtea Whale watchaamaan elikkäs suomeksi vaikka valasristeilylle, mutta rohkeana tyttönä ja –50% alennuksen houkuttelemana lähdin kuitenkin. Yllättävää kyllä laivaan saapuessamme laivan kapteeni ei ollut yltä päältä veressä juoksemassa laivaa ympäri heilutellen kirvestä kohti viattomia turisteja, joten rauhoituin, istuin alas, kaivoin kamera-arsenaalin laukusta ja käärin lämpöisen huivin kaulan ympärille. Olin valmis purjehtimaan Atlantin tyrskyihin.
No ei siellä mitään tyrskyjä ollut ja ilmakin oli kuin morsian. Ei sellainen hurja hermoraunio, vaan kaunis. Aurinko paistoi täydeltä terältä, eikä laivan ollessa pysähdyksissä edes keskellä merta ollut kylmä. Bongailusaldo ei jättänyt paljon toivomisen varaa: Lahtivalaita (minke whale) näkyi ainakin yli viisi, delfiinilauma hyppi aivan aluksen nokan edessä sekä maailman suloisimpia pikkulintuja lunneja näkyi sadoittain Lunnisaarella ja uiskentelemassa meressä. Kaikkein paras bongaus oli kuitenkin ryhävalas! Kyseisiä yksilöitä ei kuulemma oltu nähty pariin viikkoon, joten olimme todella onnekkaita. Kapu pysäytti paatin kokonaan keskelle merta ja seurailimme ryhävalaan kalanpyyntiä ja sukelluksia parisenkymmentä minuuttia. Kerran se ryhävalas sukelsi yhdelle monista n. 5min kestävistä syväsukelluksistaan ja palatessaan pintaan päätti esitellä meille vähän taitojaan: vaan muutaman kymmenen metrin päässä meistä kyseinen valtava ryhävalas hyppäsi ilmaan ja kierähti ilmassa ympäri, näyttäen meille valtaisan masunsa. Siinä vaiheessa edes ammattilaisten kamerat eivät räpsyneet, kun kaikki täysin lamaantuneina, mykkinä ja hämmästyneinä tuijottivat kohti merta.
Ja sitten bongailukuvia.. Ei meinannut kameran objektiivin zoomi ihan riittää luontobongailuun, mutta kuvia klikkaamalla näet ne paljon suurempina. Jos sekään ei riitä, on aika etsiä internet-selaimesi zoomaus-toiminto!
Valaita:
Lahtivalas oli hauska, aina tullessaan pintaan se ruiskautti selästään ison ja kovaäänisen vesisuihkun. En vaan saanut kyseisestä tapahtumasta yhtään julkaisukelpoista kuvaa. Alla ryhävalaan pyrstöevä, valmiina syväsukellukseen!
Lunneilla taasen on pari omaa saarta ihan kaupungin edustalla, joissa ne saavat rauhassa elää ja asustaa. Guidelta opin, että ne rakentavat saaren alle metrin pituisen tunnelin, jonka päässä asuvat. Lunnien kotona on kaksi huonetta: toisessa asuu perheen pikkuinen muna ja toista huonetta käytetään vessana. Fiksut pikku lunnit, osaavat rakentaa vessoja! Varsin hellyttävää..
Niin, on täällä korkeitakin taloja!
Meidän valasristeilyn järjesti Elding ja kustansi mielestäni päätähuimaavat 8000kr noin kolmen tunnin reissusta. Halvempiakin risteilyjärjestäjiä on. Itse sain Nordjobbin kautta matkan puoleen hintaan, ja vaikka näimmekin vaikka minkälaista merielämää (käytännössä kaikki lajit, joita näillä reissuilla voikaan nähdä), en ole varma olisinko täyttä hintaa raaskinut pulittaa.
Ja yksi neuvo! Ota paljon lämmintä vaatetta mukaan. Itse olin farkuissa, kahdessa pitkähihaisessa ja hupullisessa kevyttoppatakissa, eikä kylmä tullut kertaakaan, kiitos tuulettoman ja aurinkoisen ilman. Eldingiltä saa kyllä lainaan sadetakkeja, romanttisia huopia ja vähemmän romanttisia pilkkihaalareita. Ehdottomasti kokemisenarvoinen retki, jos koskaan Islantiin eksyy.
ps. Tänään sulatin talviturkkini geothermaalisesti lämmitettyyn meriveteen! (Nautholtsvikin geothermaalinen ranta)
Bai bai tältä erää!
1 kommentti:
Valasristeilylle olisi kylla mukavaa paasta oikeastikin. Kiva kun sain edes nain kuvien kautta olla mukana!
Lähetä kommentti