Olen vihdoin tekemässä jotain, josta olen haaveillut jo ties kuinka monta vuotta. Vuoden 2008 lopussa lähetin miljoona mailia erinäisille Reykjavikin kuvataidekouluille, jotka satuin netistä löytämään, kysyen josko he tarjoavat kaikille avoimia valokuvauskursseja. Vihdoin joku vastasi ja kehotti kysymään keväällä alkavia kursseja Myndlistaskolinnista, elikkäs Reykjavikin kuvataidekoulusta. Siellä järkätään lapsille kaikennäköistä, ja meille täysi-ikäisille vanhuksille on avoimia kuvataidekursseja. Sain valita kahdesta tammikuun 2009 lopulla alkavasta kurssista: musta-valkokuvaus tai digikuvaus. Kauaa ei tarvinnut miettiä, olen unelmoinut omien kuvien kehittämisestä ja pimiön punaisessa valossa läträämisestä jo siitä asti, kun löysin isän vanhat pimiökamat ja jalustan meidän vaatekaapista Martinlaaksossa joskus 1990-luvun alussa.
Maksoin melkoisen summan rahaa Myndlistaskolinnin tilille, ja viikko sitten kurssi alkoi. Tänään toisella tunnilla siirrytään jo filmin kehittämiseen. Kuluneeksi viikoksi saatiin tehtäväksi kokeilla kuvata eri suljinajoilla ja aukon suuruuksilla. Nyt mulla on filmillä reilut 20 kuvaa ja pian saan nähdä mitä sain aikaan. Yritän varautua pahimpaan, viimeksi kuvasin filmille melkein 10 vuotta sitten ja silloinkin perus pokkarilla. Nyt sain filmille kuitenkin pari kuvaa, joista mulla on suuret odotukset (tai ainakin kovat toiveet). Peukut pystyyn että ne onnistui! Jänskää teettää omat kuvansa melkein A4-kokoisiksi jättikuviksi.
Musta on siistiä kuljeskella ympäriinsä kaulallani vanha ja käytetty rausku, ties kuinka moni kiloinen, isän vanha Minolta. Iskä lähetti sen mulle Suomesta kameralaukun kanssa, jonka sisällä oli isän kaikki muutkin vanhat aarteet. Vähän meinas tippa tulla linssiin kun sitä postipakettia availin. Joskus villillä 70-luvulla pitkätukkainen Matti kulki kamera kaulallaan, räpsien luontokuvia ja tilannekuvia suvun elämästä. Nyt (myöskin pitkätukkainen) Laura jatkaa perinnettä, 2000-luvulla jossain, kaukana kotoa.
1 kommentti:
Valokuvaus olisi kylla hauska harrastus...
Lähetä kommentti