keskiviikko 25. helmikuuta 2009

New York

Terveisiä New Yorkista! Palasin turvallisesti kotiin, muhkean jet lagin saattelemana. Oli aivan mahtava reissu, näin kaikki nähtävyydet ja kaupunginosat jotka toivoinkin näkeväni, ja paljon, paljon muuta. Tuli syötyä aivan uskomaton määrä pikaruokaa, melkeinpä joka päivä mäkkäriin, pari Dunkin’ Donutsia, Lombardi’s pitsaa, litroittain diet Dr.Pepperiä, kiinalaista ja bacon sandwicheja Diner-ravintoloissa. Parasta tässä mässäilyssä on, että söin joka päivä roskaruokaa vähintään kolmesti, enkä tunne siitä pisaraakaan syyllisyyttä! Päinvastoin, se oli mahtavaa.

Reissussa tuli vietettyä kymmenen päivää, jona aikana jalat tuli metrokortista huolimatta käveltyä täysin muussiksi, ja taisi se lompsakin vähän keventyä.

13.helmi/09

Saavuttiin JFK:n lentsikkakentälle joskus illalla viiden maissa paikallista aikaa. Junalla Howard beachille ja sieltä reilu tunti metrossa hostellille. Oltiin Wimin kanssa ainoat valkoiset koko metrovaunussa aina Manhattanille asti. Pelotti vähän, ekaa kertaa valtavassa kaupungissa. Yritin kuitenkin olla olematta urpo ja olla pelkäämättä ihmisiä ihon värin vuoksi. Oli kaikenkaikkiaan opettava kokemus olla vähemmistössä. Yritin näyttää mahdollisimman tympääntyneeltä, jotta kävisin paikallisesta.

14.2, Ystävänpäivä

Tutustumista kaupunkiin. Central station, Rockefeller center, Disney ja NBC store, 5th avenue, luksuskauppoja. Näin Times squaren miljoona valotaulua ja kiersin TSQ:n kauppoja. M&M worldissa ja Toys’r’usissa jonkinmoinen m&m yliannos. Vastikään puhjennut laktoosi-intoleranssi onneksi/valitettavasti esti ostamasta suklaanamuja. Pääsin myös kauan odotettuun unelmakauppaani Victoria’s secretiin. Aah. Jokaisen stereotyyppisen naisenroolin omaksuneen unelmahörsykauppa. Pakotin Wimin ostamaan mulle kaulakorun Ystävänpäivälahjaksi.

m&m DSC_0026DSC_0044 (Medium)  DSC_0129

15.2

Pako Manhattanilta. Bussiretki China townin läpi Brooklyn bridgelle, mutta ylitettiin se ison turistilauman keskellä jalan, ofkoors. Hengailua ja shoppailua Brooklynissa, se oli kuin lähiö, vaan aivan hervottoman kokoinen sellainen. Aloin pitää mustista ja arvostaa niiden elämänasennetta. Äänekästä, mutta silti muut huomioonottavaa. Aloin pitää afrikanameriikkalaisista niinkin paljon, että illalla nauttiessamme Williamsburgin altsu-cool-artsy-valko-kaupunginosassa hevikonsertista, mä nukahdin sinne keikalle, hetken halveksittuani valkoisten miesten tapaa tanssia. Käärin itseni talvitakkipeiton alle ja annoin uupumukselle vallan. Zzzz.

DSC_0169 breakdance breakdance2

16.2

Shoppailupäivä. Tuhlasin W:n antaman valentine-lahjan, $40 lahjakortin Victoria’s secretin taikamaailmaan. Jalkoja särki. Obama joka lehden kannessa Vanity fairista Men’s healthiin. Illalla lähi-groceryn herkkuhyllyt tyhjiksi ja hostellihuoneen sängylle mussuttamaan purkillinen laktoositonta jädeä.

DSC_0178

Ihana paperikassi.. ihana, ihanin iiiiihana. Ja kaikki ostokset käärittiin ihanaan paperiin ennen kassiin laittamista. Ihana. Ihana… Pökrään kohta.

Ei kommentteja: