Iha-haa!

Rakas päiväkirja,
tänään n. kymmenen eri islanninheppaa yritti syödä iPodini Sannheiser-kuulokkeineen. Melkein joutui syödyksi koko roska, sain kaivaa soittimeni erään huuli-aktiivisen hepan suusta, kun en muistanut islanninheppojen taipumusta maiskutella kaikkea mikä sattuu olemaan turvan kantaman päässä.

Kävin viime viikolla turisti-infossa kysymässä, jos jossain Reykjavikin kaupunkibussireittien varrella olisi islanninheppatalli. Pienen kaivamisen jälkeen sain kuulla että Smàralind-ostoskeskuksen vierellä on joku yksityinen heppatalli. Tänään rohkeena tyttönä otin kamerani (sen vanhan filmi-raskun, se tarttuu nykyään jokapaikkaan mukaan) ja hyppäsin bussiin ja pois, pyörin tunnin ympyrää, kirosin islantilaisia jotka ei tunne käsitettä "jalankulkutie", hypin moottoriteillä ja löysin viimein heppatallit. Sanoin 'Hyvää päivää' islanniksi oikein sujuvasti ja pyysin lupaa kuvata heppoja.

Hepat olivat oikein hyviä kuvattavia, heti kun pääsin aitauksien vierelle, ne kaikki käppäilivät mun luo poseeraamaan. Tai maistamaan, onko mun takki syötävä. En tiennytkään, että islanninhepat kasvattaa talviturkin? Kaikilla oli paksu talvikarva, jaloissa ja kaikkialla. Vai eikai se oo joku eri talvilaji islanninhepasta? (Minna, auta!) Kuten joku saattaa huomata, en ole heppaihmisiä. Islanninhepat on kuitenkin kivoja, kun ne on niin pikkusia ja lepposia. Helposti lähestyttäviä. En pelännyt tulevani syödyksi.

Oli miten oli, nyt on filmi täynnä ja aipodi haisee hevosen kuolalle.

ps. pitäis varmaan alkaa kantamaan myös digikameraa tällaisissa seikkailuissa mukana, niin ois jotain kuvia laittaa blogiin näytille. Mental note.