tiistai 10. helmikuuta 2009

Í dag

Islannissa on paistanut aurinko täydeltä terältä jo yli viikon putkeen, joka päivä. Onko Suomessakin? Ihana pikkupakkanen ja jo vähän lämmittämään alkanut arska. Kevät tulee!

Kävin keskustan ankka/joutsen/hanhilammella, siitä saa niin kauniita kuvia auringonpaisteella. Pari päivää sitten kävin siellä filmikuvailemassa, nyt ainoa ulottuvilla oleva kamera oli iPhone. Ärsyttävä huono laatu. (Mitä, eikö Apple olekaan täydellinen?!)

laura (4 of 10)

laura (5 of 10)

Paras juttu tänään:

Uudesta vuodesta saakka kasaantunut pyykkivuori pääsi viimein pesuun! Kaksi jättikassillista mukaan bussiin, bussista ulos ja yliopiston opiskelija-asuntolatalon kellariin, pesutuvan ovelle kop-kop (“Sori, unohdin mun avaimet”). Pesutuvassa kävi ilmi, että pesukoneiden käyttöön vaaditaan erillinen maksukortti. Päätin että näin pitkällä ollaan perskules, periksi en enää anna ja pyysin lainaksi yhden tytön korttia ja maksettiin sille takas käteisellä. Oli mahtava tunne tunkea kolme pesukonetta täyteen haisevaa kamaa ja nähdä niiden puhdistuvan. Iloitkaa pesukoneistanne ihmiset. Ja jos sattuu olemaan ylimääräisiä sellaisia, niin pistäkää postiin!

En olekaan ennen hiipinyt tuntemattomaan taloon pesemään salaa pyykkiä.

laura (9 of 10)

Ei kommentteja: