Knit

Värikästä. Olen kutomassa electro-villasukkia ja huomasin että mun N.Y.C. lakalla lakatut barbi-kynnet mätsää täydellisesti.

New York

Terveisiä New Yorkista! Palasin turvallisesti kotiin, muhkean jet lagin saattelemana. Oli aivan mahtava reissu, näin kaikki nähtävyydet ja kaupunginosat jotka toivoinkin näkeväni, ja paljon, paljon muuta. Tuli syötyä aivan uskomaton määrä pikaruokaa, melkeinpä joka päivä mäkkäriin, pari Dunkin’ Donutsia, Lombardi’s pitsaa, litroittain diet Dr.Pepperiä, kiinalaista ja bacon sandwicheja Diner-ravintoloissa. Parasta tässä mässäilyssä on, että söin joka päivä roskaruokaa vähintään kolmesti, enkä tunne siitä pisaraakaan syyllisyyttä! Päinvastoin, se oli mahtavaa.

Reissussa tuli vietettyä kymmenen päivää, jona aikana jalat tuli metrokortista huolimatta käveltyä täysin muussiksi, ja taisi se lompsakin vähän keventyä.

13.helmi/09

Saavuttiin JFK:n lentsikkakentälle joskus illalla viiden maissa paikallista aikaa. Junalla Howard beachille ja sieltä reilu tunti metrossa hostellille. Oltiin Wimin kanssa ainoat valkoiset koko metrovaunussa aina Manhattanille asti. Pelotti vähän, ekaa kertaa valtavassa kaupungissa. Yritin kuitenkin olla olematta urpo ja olla pelkäämättä ihmisiä ihon värin vuoksi. Oli kaikenkaikkiaan opettava kokemus olla vähemmistössä. Yritin näyttää mahdollisimman tympääntyneeltä, jotta kävisin paikallisesta.

14.2, Ystävänpäivä

Tutustumista kaupunkiin. Central station, Rockefeller center, Disney ja NBC store, 5th avenue, luksuskauppoja. Näin Times squaren miljoona valotaulua ja kiersin TSQ:n kauppoja. M&M worldissa ja Toys’r’usissa jonkinmoinen m&m yliannos. Vastikään puhjennut laktoosi-intoleranssi onneksi/valitettavasti esti ostamasta suklaanamuja. Pääsin myös kauan odotettuun unelmakauppaani Victoria’s secretiin. Aah. Jokaisen stereotyyppisen naisenroolin omaksuneen unelmahörsykauppa. Pakotin Wimin ostamaan mulle kaulakorun Ystävänpäivälahjaksi.

 

15.2

Pako Manhattanilta. Bussiretki China townin läpi Brooklyn bridgelle, mutta ylitettiin se ison turistilauman keskellä jalan, ofkoors. Hengailua ja shoppailua Brooklynissa, se oli kuin lähiö, vaan aivan hervottoman kokoinen sellainen. Aloin pitää mustista ja arvostaa niiden elämänasennetta. Äänekästä, mutta silti muut huomioonottavaa. Aloin pitää afrikanameriikkalaisista niinkin paljon, että illalla nauttiessamme Williamsburgin altsu-cool-artsy-valko-kaupunginosassa hevikonsertista, mä nukahdin sinne keikalle, hetken halveksittuani valkoisten miesten tapaa tanssia. Käärin itseni talvitakkipeiton alle ja annoin uupumukselle vallan. Zzzz.

16.2

Shoppailupäivä. Tuhlasin W:n antaman valentine-lahjan, $40 lahjakortin Victoria’s secretin taikamaailmaan. Jalkoja särki. Obama joka lehden kannessa Vanity fairista Men’s healthiin. Illalla lähi-groceryn herkkuhyllyt tyhjiksi ja hostellihuoneen sängylle mussuttamaan purkillinen laktoositonta jädeä.

Ihana paperikassi.. ihana, ihanin iiiiihana. Ja kaikki ostokset käärittiin ihanaan paperiin ennen kassiin laittamista. Ihana. Ihana… Pökrään kohta.

New York, osa 2

17.2

Coney Island. Kaunis, suuri hiekkaranta ja vuosikymmeniä sitten loistossaan ollut huvipuisto. Illalla Broadwaylle teatteriin. Sitä ennen syömään Mäkkäriin, joka oli hervoton, kolme kerrosta korkea!! Sitten katsomaan You're Welcome America: A Final Night With George W. Bush, tähtenä ehdottomasti meikän lempparinäyttelijä Will Ferrell <3 Nauroin esityksen alusta loppuun. Willie on mah-ta-va.

        

Näytelmän jälkeen Applebee’s ravintolaan. Ruoka oli oksettavaa rasvamössöä. Tilasin 2dl keiton ja mietin vaan, miten keittoon saa tungettua niin hitosti oksettavaa rasvaa, ei mitään ravintoarvoja, vaan oksettavaa rasvalillua. Poistuttiin W:n kanssa molemmat tyytymättöminä ja pahoinvoivina kotiin paapimaan.

18.2

Aikainen herätys ja NBC studioille jonottamaan stand-by lippuja Conan O’Brieniin. Saavuttiin paikalle 08:45 ja jonotuksen oli määrä alkaa 09:00. Siellä oli kuitenkin jo pitkä jono ihmisiä, mutta saatiin silti stand-by liput nro 77 ja 78. (Eli stand-by lippujen omaavia päästetään numerojärkässä niin paljon sisään, kun “oikean” lipun saaneita jättää tulematta). Ei jaksettu yrittää sisäänpääsyä noin huonoilla numeroilla, joten taas Williamsburgiin olemaan valkoisia altsu-nuoria. Yritin löytää simmulaseja, mutten löytänyt mieluisia. Käytiin myös SoHo:ssa tekemässä shoppingia. Lompakko tyhjempänä aikaisin kotiin nukkumaan, jotta jaksaisi lähteä jonottamaan seuraavana päivänä aikaisin. Niin, ja Wimppa haki kasoittain roskaruokaa jota ahdettiin pikku masuihimme taas sängyllä. Vain televisio puuttui.

19.2

Digikamsu unohtui taas kotiin. W lähti kuuden aikaan aamulla lippujonoon, minä subwaylla yksin (!) perässä joskus ennen ysiä, kyllä jännitti. Saatiin liput 37 ja 38, sinä iltana tulematta jätti 61, joten päästiin katsomaan toiseksi viimeistä Late Night with Conan O’Brien nauhoitusta! Conan muisteli reissuaan Suomeen, ja mun teki NIIIIN mieli huutaa “Suomi!”, mutten saanut tilaisuutta :(

Ennen NBC Rainbow roomiin astumista mentiin Staten Islandiin lautalla, joka lipui Vapauden patsaan ohi. Sain myös ihastella mereltä käsin Manhattania ja saastepilveä sen ympärillä. Staten island oli melkoinen jenkki-rupulähiö!

20.2

Sicko. Yhtäkkiä tuli tosi kipeä olo, joka rööri tukossa ja pehkuissa koisiminen tuntui houkuttelevammalta kuin mikään New Yorkin ihme ja kumma. Kampesin itseni kuitenkin illalla Guggenheimin taidemuseoon, enimmäkseen kulutin aikani siellä flunssan kiukustuttamana haukkumassa ja halveksumassa taideteoksia. Huppu päähän ja nokka pystyssä Picassojen ohi. No ei ehkä Picassojen, mutta jos joku kinkki ottaa lyijärin ja piirtää sillä pari suttua paperille ja kehystää sen, ni sori nyt vaan jos en kauheesti jaksa arvostaa sen suurta visiota. Mutta oli siellä yks tosi makee valokuvasarja.

21.2

Rästipäivä. Viimeinen kokonainen päivä nykissä, joten koitettiin hoitaa kaikki, mikä oli vielä jäänyt näkemättä tai ostamatta. Ensiksi WTC. Alue oli kuitenkin jotakuinkin kokonaan paketissa, paketin sisältä kuului rakennuskoneiden jyrinää. Sille paikalle tulee joku samperin Freedom tower. Takaisin Times squarelle, löysin viimeinkin laukun katukojusta, maksoi $10 ! Teki mieli myös feikki-designerlaukkua. Ens kerralla. Illalla Empire state building, maksaa muuten $20 nykyisin päästä sinne huipulle. Helvetinmoista rahastusta, sanoisin. No, näköalat 86. kerroksen korkeudesta olivat kuitenkin näkemisen arvoiset. Tossa yhdessä kuvassa sinisenä hohtava alue on Times square; eläköön sähkö, eläköön 2000miljoonaa luxia!

 

Ja joo, mulla on korkeanpaikankammo, pelotti ihan kivasti tuolla katolla. Onneksi ei tuullut, sillä joka kerta kun puhalsi vähänkin, olin varma että tuuli puhaltaa mut ton kaiteen yli.

Kinkkikaupunkiin syömään kinkkistä, mutta en taaskaan saanut kevätrullia tai friteerattua banskua! :((

22.2

Lähtöpäivä. 7 päivän subwaykortit oli kulutettu, joten käveltiin Central Parkin läpi TSQ:lle. Lopputalvi ei kenties ole kaunein vuodenaika vierailla kyseisessä puistossa, mutta oli silti hienoa nähdä se. New Yorkin keuhkot. Käytiin Strawberry fieldsillä haukkumassa Yoko Onoa ja sitä kuinka se rahastaa kuolleella aviomiehellään. Yoko lahjoitti miljoona dollaria? Omasta pussistaan? Joo ihan varmaan.

Satoi, ja oli muutenkin hyvä päivä lähteä. Mun jalkoja särki niin, etten olisi jaksanut enää kävellä. Linkutin kuitenkin yli 50 korttelinväliä keskustasta hostellille. Käveltiin pitkin Broadwayta, joten oli ihan kiva tarkkailla meininkiä ja ihmetellä ihmisiä jotka puhuvat (huutavat) itsekseen ja arvatenkin pitävät sitä normaalina käytöksenä.

Imäätsin ool the pipo-o-ool…!

Keskuspuiston  eläintarhassa, ihmettelemässä missä ne kaikki Madagascarin eläimet; kirahvi, hippo, leijona ja seepra on? Kai ne karkas sitten oikeesti.

Bai bai New York, olit todella ihana kaupunki, luulin että olisit uhkaava ja liian suuri, mutta olitkin ystävällinen, eloisa ja turvallinen. Kaipaan kuitenkin kaksikerroksista vessapaperia, jota on jopa islannissa jossa on ehkä 3 täysikasvuista puuta pääkaupungin ulkopuolella.

Jenkkilästä mieleen jäivät erityisesti:

• Yksikerroksinen WC pap
• Jättipyllyille suunnitellut jättipöntöt
• Yksi nähty torakka
• Kohteliaat ihmiset jotka käyttivät islantilaisille tuntemattomia sanoja “excuse me”, “I’m sorry” ja “Thank you”
• Äänekkäät mutta kohteliaat, huumorintajuiset ja eloisat africanamericcalaaset, ja tunne siitä että minun olisi ehkä pitänyt syntyä mustana
• Aurinkoiset päivät ja hyytävän kylmät yöt

Yo!

*** ****

  Lainasin kirjaston matkaopashyllyn tyhjäksi.

Kuka nokkela arvaa, minne oon matkalla huomenna?

Tässä pari vinkkiä:
1. En ole menossa Kuopioon
2. En myöskään ole menossa Kiiminkiin
3. Kyseistä maata hallitsee Hussein-niminen mies
4. Ja siellä syödään paljon roskaruokaa, mutta kaikki ihmiset näyttää silti täydellisiltä, ainakin jos Kauniita ja rohkeita on uskominen
5. Viime aikoina päässäni on soinut rutkasti kyseinen kappale:

“Start spreading the news, I'm leaving today, I want to be a part of it,

*** ****; N** Y*** !!!!!!!”

Í dag

Islannissa on paistanut aurinko täydeltä terältä jo yli viikon putkeen, joka päivä. Onko Suomessakin? Ihana pikkupakkanen ja jo vähän lämmittämään alkanut arska. Kevät tulee!

Kävin keskustan ankka/joutsen/hanhilammella, siitä saa niin kauniita kuvia auringonpaisteella. Pari päivää sitten kävin siellä filmikuvailemassa, nyt ainoa ulottuvilla oleva kamera oli iPhone. Ärsyttävä huono laatu. (Mitä, eikö Apple olekaan täydellinen?!)

Paras juttu tänään:

Uudesta vuodesta saakka kasaantunut pyykkivuori pääsi viimein pesuun! Kaksi jättikassillista mukaan bussiin, bussista ulos ja yliopiston opiskelija-asuntolatalon kellariin, pesutuvan ovelle kop-kop (“Sori, unohdin mun avaimet”). Pesutuvassa kävi ilmi, että pesukoneiden käyttöön vaaditaan erillinen maksukortti. Päätin että näin pitkällä ollaan perskules, periksi en enää anna ja pyysin lainaksi yhden tytön korttia ja maksettiin sille takas käteisellä. Oli mahtava tunne tunkea kolme pesukonetta täyteen haisevaa kamaa ja nähdä niiden puhdistuvan. Iloitkaa pesukoneistanne ihmiset. Ja jos sattuu olemaan ylimääräisiä sellaisia, niin pistäkää postiin!

En olekaan ennen hiipinyt tuntemattomaan taloon pesemään salaa pyykkiä.

Nói

Näin lemppari-islantilaisen näyttelijäni, Tómas Lemarquisin viikonloppuna töissä. Ensin huomasin punaiseen sirkuksen työntekijä -henkiseen asuun pukeutuneen miehen seisomassa oven vieressä ja ajattelin että mikäs helvetin apinankasvattaja täällä pyörii asiakkaana. Seuraavalla lasienkeräyskierroksella tunnistin kaljun pään muodon Nói Albinói -elokuvan pääosanäyttelijäksi. Sattuu olemaan yksi mun lempi elokuvista.
Islantilaiseen tapaan en reagoinut julkimoon mitenkään, vaan annoin hänen kekkaloida apinankasvattaja-asussaan ja mustassa ihme stetsonissaan.

Iha-haa!

Rakas päiväkirja,
tänään n. kymmenen eri islanninheppaa yritti syödä iPodini Sannheiser-kuulokkeineen. Melkein joutui syödyksi koko roska, sain kaivaa soittimeni erään huuli-aktiivisen hepan suusta, kun en muistanut islanninheppojen taipumusta maiskutella kaikkea mikä sattuu olemaan turvan kantaman päässä.

Kävin viime viikolla turisti-infossa kysymässä, jos jossain Reykjavikin kaupunkibussireittien varrella olisi islanninheppatalli. Pienen kaivamisen jälkeen sain kuulla että Smàralind-ostoskeskuksen vierellä on joku yksityinen heppatalli. Tänään rohkeena tyttönä otin kamerani (sen vanhan filmi-raskun, se tarttuu nykyään jokapaikkaan mukaan) ja hyppäsin bussiin ja pois, pyörin tunnin ympyrää, kirosin islantilaisia jotka ei tunne käsitettä "jalankulkutie", hypin moottoriteillä ja löysin viimein heppatallit. Sanoin 'Hyvää päivää' islanniksi oikein sujuvasti ja pyysin lupaa kuvata heppoja.

Hepat olivat oikein hyviä kuvattavia, heti kun pääsin aitauksien vierelle, ne kaikki käppäilivät mun luo poseeraamaan. Tai maistamaan, onko mun takki syötävä. En tiennytkään, että islanninhepat kasvattaa talviturkin? Kaikilla oli paksu talvikarva, jaloissa ja kaikkialla. Vai eikai se oo joku eri talvilaji islanninhepasta? (Minna, auta!) Kuten joku saattaa huomata, en ole heppaihmisiä. Islanninhepat on kuitenkin kivoja, kun ne on niin pikkusia ja lepposia. Helposti lähestyttäviä. En pelännyt tulevani syödyksi.

Oli miten oli, nyt on filmi täynnä ja aipodi haisee hevosen kuolalle.

ps. pitäis varmaan alkaa kantamaan myös digikameraa tällaisissa seikkailuissa mukana, niin ois jotain kuvia laittaa blogiin näytille. Mental note.

Uutisia Islannista

Uutisipia hyvinkin, vaikkapa Fox, CCN tai SkyNews uutisia. Me nimittäin saatiin tänään _viimeinkin_ netti ja sen mukana telkkarikanavat. Kanavia plärätessä niitä olikin huomattavasti enemmän kuin ne Islannin kolme normaalia, ilmasta kanavaa (säälittävää, i know!). Veikkaisin että kyseessä on joku "saat kuukaudeks ilmasiksi kanavia että varmasti koukutut ja hajoat kolmeen kanavaan joista niistäkin yksi on joku v*tun jeesuskanava, ja joudut tilaamaan maksullisen kanavapaketin"-henkinen tarjous. En poistu kotoa enää kuin pakotettuna.

Eilen Islannissa järjestettiin vakuutusyhtiö VÍS:n hevosshow, johon kuului töltti-esitys Reykjavikin keskustassa sijaitsevalla isolla ankkalammella. Lampi jäätyy jotakuinkin heti kun on pakkasta, ja viimeaikoina on ollut pitkään miinusta, tänäänkin oli -9, joka on tässä kaupungissa todella paljon. Lammen jään kestävyys oli tarkistettu, mutta kävi melkoinen onnettomuus. Noin viistoista islanninhevosta ratsastajineen putosi jäiden läpi lampeen. Ite en ollut valitettavasti paikalla (ärsyttää, oisin todella halunnut ottaa kuvia issikoista), mutta paikalla oli kuulemma ollut aikamoinen kaaos, kun hepat taistelivat hengestään jäisessä vedessä. Ei se lammen vesi syvää ole, metrin korkeintaan ja kaikki saatiin onneksi pelastettua. Issikat vietiin lämmittelemään lämmitettyyn rekkaan, jossa heille tarjoiltiin myöskin kuumaa kaakaota, oletan.

“The horses were fighting for their lives and it took immense effort to get them back up on the ice […]. We were inches away from a tragedy—the horses were about to give up.” IcelandReview

Sitten vähän triviaa: Olen saanut tietooni, että Islannissa juuri tapahtunutta “vallankumousta” eli hallituksen kaatamista kutsutaan paikallisesti nimellä Búsáhaldabyltingin! Bylting tarkoittaa vallankumousta ja búsáhöld tarkoittaa kaikkea keittiökamaa; kattilaa, kauhoja ja pannuja. Niitä mielenosoituksissa kilisteltiin, tosi monella näki keittiönkaapeista raahattuja kattiloita joita hakattiin puukauhoilla. Kunnon vanhanajan meininkiä mielestäni, tuli vähän nuijasota mieleen.

Svart / Hvít ljósmyndun

Olen vihdoin tekemässä jotain, josta olen haaveillut jo ties kuinka monta vuotta. Vuoden 2008 lopussa lähetin miljoona mailia erinäisille Reykjavikin kuvataidekouluille, jotka satuin netistä löytämään, kysyen josko he tarjoavat kaikille avoimia valokuvauskursseja. Vihdoin joku vastasi ja kehotti kysymään keväällä alkavia kursseja Myndlistaskolinnista, elikkäs Reykjavikin kuvataidekoulusta. Siellä järkätään lapsille kaikennäköistä, ja meille täysi-ikäisille vanhuksille on avoimia kuvataidekursseja. Sain valita kahdesta tammikuun 2009 lopulla alkavasta kurssista: musta-valkokuvaus tai digikuvaus. Kauaa ei tarvinnut miettiä, olen unelmoinut omien kuvien kehittämisestä ja pimiön punaisessa valossa läträämisestä jo siitä asti, kun löysin isän vanhat pimiökamat ja jalustan meidän vaatekaapista Martinlaaksossa joskus 1990-luvun alussa.

Maksoin melkoisen summan rahaa Myndlistaskolinnin tilille, ja viikko sitten kurssi alkoi. Tänään toisella tunnilla siirrytään jo filmin kehittämiseen. Kuluneeksi viikoksi saatiin tehtäväksi kokeilla kuvata eri suljinajoilla ja aukon suuruuksilla. Nyt mulla on filmillä reilut 20 kuvaa ja pian saan nähdä mitä sain aikaan. Yritän varautua pahimpaan, viimeksi kuvasin filmille melkein 10 vuotta sitten ja silloinkin perus pokkarilla. Nyt sain filmille kuitenkin pari kuvaa, joista mulla on suuret odotukset (tai ainakin kovat toiveet). Peukut pystyyn että ne onnistui! Jänskää teettää omat kuvansa melkein A4-kokoisiksi jättikuviksi.

Musta on siistiä kuljeskella ympäriinsä kaulallani vanha ja käytetty rausku, ties kuinka moni kiloinen, isän vanha Minolta. Iskä lähetti sen mulle Suomesta kameralaukun kanssa, jonka sisällä oli isän kaikki muutkin vanhat aarteet. Vähän meinas tippa tulla linssiin kun sitä postipakettia availin. Joskus villillä 70-luvulla pitkätukkainen Matti kulki kamera kaulallaan, räpsien luontokuvia ja tilannekuvia suvun elämästä. Nyt (myöskin pitkätukkainen) Laura jatkaa perinnettä, 2000-luvulla jossain, kaukana kotoa.