Mutta ainakin mulla on upo-uudet lähes taianomaiset ja maagiset työkengät!

EDIT: unohdin sanoa että työpaikkani on siis Kaffibarinn-niminen baari, joka nyt vain sattuu olemaan Reykjavikin coolein lajissaan. Kyseisen paikan toinen omistaja sattuu myös olemaan Blur-yhtyeen Damon Albarn. Ite kyllä väittäisin, että kyseinen jamppa ei enää pyöri kuviossa, mutta pyöri kyllä silloin villillä yhdeksänkymmentäluvulla, kun Kaffibarinnia perustettiin.
Ja mielenosoituksista:
Ne jatkuivat kyllä myös eilen samalla aukiolla, saman hallituksen rakenuksen edessä kuin ennenkin. Tällä kertaa paikalla olivat kuitenkin vain kovimmat sissit, sillä eilen Islannissa oli jälleen kerran myrskyvaroitus. Itä- ja pohjoisrannikolle oli luvattu tuulta jopa 50m/s! Reykjavikissa jo joskus kuuden aikaan tuuli oli niin navakka, että välillä en pystynyt kävelemään edes eteenpäin. Meinasin ottaa videota siitä, kuinka tuuli hakkasi meijän kattoikkunaa, ihan uskomaton meteli... Satamassa on tosi kiva asua kun tuuli puhaltaa torpedovauhtia!
Mielenosoitusaukio on talojen ympäröimä, joten siellä oli suht hyvä mekastaa, mutta keli oli karsinut osallistujamäärän alle puoleen edellisestä kerrasta. Mäkin kipitin vaan kotiin niin äkkiä kun pääsin ja painuin vällyjen alle katsomaa leffaa.
Toivottavasti tänään yöllä ei myrkyä yhtä pahasti kun pääsen töistä kotiin! Pelottaa. Ainakin äsken kun olin ukona siellä oli vielä aika reipas tuuli..
Kohta nokosille, että jaksaa, Wish me luck!
3 kommenttia:
Sattumalta tannekin eksyin... Mielenkiintoista lukea sielta Islannista varsinkin nyt, kun te olette olleet lehtien otsikoissa paljon tuon taloudellisen tilanteen vuoksi. Taaltahan matkustaa monet sinne lomailemaan.
Joskus pari kuukautta Suomessakin esitettiin jonkinlainen kattava dokumentti siitä Islannin taloustilanteesta, sekä näytettiin videokuvaa mielenosoittajista Reykjavikissa. Miten monta ihmistä siellä ulkosalla nyt yleensä näkyy osoittavan mieltään, onko kymmeniä vai satoja?
Satoja ehdottomasti. Joka lauantai mielenosoitus, jotka muutuivatkin monipäiväisiksi, kun hallitus oli palaamassa joululomalta. Tuossa mun blogitekstissa "riot in reykjavik" on kuvia ja videoita keskiviikolta, jolloin mielenosoitukset oli ehdottomasti rajuimmillaan. Seuraavana päivä myrskyvaroitus karsi väkeä. Ja sittenhän se hallitus erosikin!
Lähetä kommentti