Väsynyt, mutta onnellinen tai ainakin sekaisin.

Suomessa!
Muutama viipale ruisleipää syöty, muuta en ole vielä pystynyt syömään, kun painaa kamala 2h jetlagi päälle ja muutenkin pää vähän sekaisin. Islannissa valojen keskellä tuntui että joulu tulee pian, mutta nyt en oikein tiedä miksi olen täällä. No Romia paijaamassa tietty.

Heräsin tänään 04:20 ja kipitin matkalaukkujen ja kantopojan kanssa bussiasemalle 05:28. Bussi ajoi pimeyden ja laavakenttien halki, ja kasin maissa lensin ilmoille. Arlandassa tunnin vaihto ja maanpäällinen stressihelvetti. Olin päättänyt että pakko ehtiä Max hamppariravintolaan ostamaan maailman ihanin ateria eli GI-mål, tunti aikaa, piti vaihtaa terminaaleja eli suorittaa turvatarkastus yhteensä 2 kertaa + eksyilyä + aterian valmistumisen odottelua + some more eksyilyä => Juoksen paniikissa portille, nyyhkytän, pyydän hurreilta apua terminaalin löytämiseen, lento lähtee 13:00 ja kello on 12:55 kun juoksen ja juoksen painavan kamalan kassin kanssa, viimein löydän paikan uuteen turvatarkastukseen, ohitan kaikki ihmiset jonossa, saan osakseni huuteluja ja vihaisia katseita, hihnalla turvatarkastus tökkii koska en jaksanut ottaa läppäriä ulos kassista, paniikki, pari minuuttia lennon lähtöön ja kun astun ulos turvatarkastuksesta joku virkanainen nappaa mut ja hoputtaa portille, sanoo että laukkuni odottavat. Mistä nainen tiesi kuka olen, en todellakaan tiedä. No, kirjaimellisesti 1min ennen koneen lähtöä saavun koneeseen puuskuttaen ja hiki valuen. En olisi ikinä uskonut ehtiväni.

Ja mikä pahinta, hamppariateria ei edes ollut sen arvoista. Se ei maistunut enää hyvälle, ja se lihapihvi kuvotti mua.

Nyt istun kotona Nurmijärvellä, odotan Salkkareiden alkua ja puhelua Finnairilta. Laukkuni ei näemmä saanut mun seikkailuista tarpeekseen, vaan päätti seikkailla Arlandassa itsekseen vähän lisää eikä täten ehtinyt samaan koneeseen kanssani. Nyt se todennäköisesti on jo matkalla luokseni. Toivon niin. Laukussa on paljon tuliaissyötäviä ja lahjapaketteja.