Tarina pienestä mustasta koirasta ja sinisestä paketista

Olipa kerran, kauan, kauan sitten (ainakin 1kk) kaukaisessa jäämaassa tyttö, joka kovin ikävöi rakasta ystäväänsä. Päivin ja öin hän ystäväänsä kaipaili, ymmärsi pian joulun tulevan ja alkoi valmistaa lahjaa pikku ystävälleen. Punaiseksi lakatuilla sormenpäillään hän tarttui puikkoihin ja alkoi taikoa mustasta langasta pienen pientä mustaa sukkaa. Hän näet tahtoi ilahduttaa ystäväänsä. Sukka ei kuitenkaan maistunut millekään, eikä tuoksunut erityisen mehukkaalle. Jotain oli tehtävä, pieni musta ystävä ei ilahtuisi mauttomasta lahjasta. Tyttö matkusti lentävien ponien vetämillä vaunuilla taikakauppaan (bussilla Haugkaupiin) ja osti ystävälleen ison, häränlihatäytteisen maukkaan ja tuoksuvan luun.
Luun hän työnsi sisään sukkaan, "Sääriluu!" hän nauroi.

Lahjan hän kääri paperiin ja yhä uudelleen paperiin, sillä tiesi ystävänsä pitävän repimisestä. Viimein suloisilla elukkakuvioilla koristeltu paketti oli valmis, joten tyttö toimitti paketin Joulupukille (joka muuten onkin jäämaassa varsin tunnettu veikko).
***
Jouluaattoilta, Nummenpäässä pienessä tuvassa, musta koira odottaa pukkia malttamattomana. Viimein takaovelta kuuluu rapinaa, ja musta koira rientää häntä ja pää viidentenä ja kuudentena jalkana ovelle. "PUKKI!" haukahtaa pieni musta koira innoissaan.



"Apua, apua en voi pysyä paikoillani!" huutaa pieni musta koira ja juoksee innosta sekaisin ympäri keittiötä. (Mikäs siinä pukilla on kourassaan, pohtii kameramies)



"Noh, rauhoitus nyt pieni musta koira." Sanoo pukki ja kutsuu koiraa Remuksi. "Pukilla on sinullekin lahja, jos maltat vain odottaa"

***


Pukki jakaa lahjat kuusen alle. Kameramies ottaa pienestä mustasta koirasta pose-kuvia kuusen vierellä. Pieni musta koira eli Mustikka söpöilee esimerkillisellä tavalla. Partakin on melkein yhtä valkoinen kuin pukilla!

"Sininen paketti on minun! Se tuoksuu luulle ja ihanalle häränlihalle. Se on minun, antakaa jo!" Sanoo koira ja haistelee hermostuneesti paketteja kuusen alla.

"Oikein, pieni musta koira! Se on sinun pakettisi. Kas tässä!" Sanoo pukki hymyillen.
"Jes jes jes!" ajattelee vuffeli ja juoksee paketti suussaan eteiseen.

"Hyökkäys!"








"Hyvä Romi, REVI REVI!!" huutaa kameramies.


"mums, mums, ihana luu. Mutta mikä tämä musta juttu on?"



***
Aluksi pienellä mustalla koiralla on hieman vaikeuksia keksiä, mihin pientä mustaa sukkaa käytetään. "Onko se hattu?"




Pian pieni musta koira kuitenkin äkkäsi. Pienellä avustuksella pieni musta sukka sujahti pikkuruiseen mustaan tassuun. "Se on lämmin. Kiitos Laura!"




Sen pituinen se.
***

ps. Myös muut Lauran kutomat sukat pääsivät käyttöön heti aattoyönä. Siitäkös hän oli mielissään.

Óska eftir 2ja herbergja íbúð

En joudukaan kokeilemaan millaista on olla asunnoton vieraassa kaupungissa, uusi asunto löytyi Reykjavíkista!

Se on ihana. Paras. No ei ehkä yleisellä mittakaavalla paras, mutta juuri mun makuuni. Haluttiin Tuplaveen kanssa jotain persoonallista ja särmikästä, ihan normaaliin valkoseinäiseen, tylsään kaksioon ei aiottu tyytyä. Asuntoja metsästettiin netistä (mm. www.leiga.is, www.mbl.is) sekä joka päivä tsekattiin ilmaislehti Fréttablaðið, josta meidän asunto sitten löytyikin.

Asuntoja juostiin katsomassa useita, veikkaisin että reilusti päälle kymmenen. Tuli nähtyä sellaisia rotanloukkoja, että saan niistä traumoja varmaan vielä pitkän aikaa.

Kaksio me haluttiin alle 90.000kr/kk ja saatiinkin kolmio reilusti alle hintatoiveen. Vois siis sanoa että kävi melkoinen lykky. Huonekaluja ei kämpässä ole yhden yhtä. Sellaisia itse omistamme myöskin pyöreät nolla. Jääkaappeja sen sijaan on kaksi, toinen ihan hiton siisti. Tavallaan mielenkiintoista luoda itselleen asunto ja aloittaa ihan nollasta. Unelmoin yhden vessanseinän ja yhden olkkarinseinän maalaamisesta jollain ihanilla väreillä. Ei valkoisia seiniä! W sanoo että olen tyhmä kun puhun toiveistani maalata. Yritän kuitenkin saada tahtoni läpi.

Tammikuussa alkaa ankara sisustaminen, ja sitä kautta varmaan myös ankara stressi. Otan paljon kuvia meidän uudesta asunnosta ja teen siitä postauksen tänne blogiin, heti kun pystyn!

ps. Asunnossa on maailman paras vierashuone, start planning your trip!

Väsynyt, mutta onnellinen tai ainakin sekaisin.

Suomessa!
Muutama viipale ruisleipää syöty, muuta en ole vielä pystynyt syömään, kun painaa kamala 2h jetlagi päälle ja muutenkin pää vähän sekaisin. Islannissa valojen keskellä tuntui että joulu tulee pian, mutta nyt en oikein tiedä miksi olen täällä. No Romia paijaamassa tietty.

Heräsin tänään 04:20 ja kipitin matkalaukkujen ja kantopojan kanssa bussiasemalle 05:28. Bussi ajoi pimeyden ja laavakenttien halki, ja kasin maissa lensin ilmoille. Arlandassa tunnin vaihto ja maanpäällinen stressihelvetti. Olin päättänyt että pakko ehtiä Max hamppariravintolaan ostamaan maailman ihanin ateria eli GI-mål, tunti aikaa, piti vaihtaa terminaaleja eli suorittaa turvatarkastus yhteensä 2 kertaa + eksyilyä + aterian valmistumisen odottelua + some more eksyilyä => Juoksen paniikissa portille, nyyhkytän, pyydän hurreilta apua terminaalin löytämiseen, lento lähtee 13:00 ja kello on 12:55 kun juoksen ja juoksen painavan kamalan kassin kanssa, viimein löydän paikan uuteen turvatarkastukseen, ohitan kaikki ihmiset jonossa, saan osakseni huuteluja ja vihaisia katseita, hihnalla turvatarkastus tökkii koska en jaksanut ottaa läppäriä ulos kassista, paniikki, pari minuuttia lennon lähtöön ja kun astun ulos turvatarkastuksesta joku virkanainen nappaa mut ja hoputtaa portille, sanoo että laukkuni odottavat. Mistä nainen tiesi kuka olen, en todellakaan tiedä. No, kirjaimellisesti 1min ennen koneen lähtöä saavun koneeseen puuskuttaen ja hiki valuen. En olisi ikinä uskonut ehtiväni.

Ja mikä pahinta, hamppariateria ei edes ollut sen arvoista. Se ei maistunut enää hyvälle, ja se lihapihvi kuvotti mua.

Nyt istun kotona Nurmijärvellä, odotan Salkkareiden alkua ja puhelua Finnairilta. Laukkuni ei näemmä saanut mun seikkailuista tarpeekseen, vaan päätti seikkailla Arlandassa itsekseen vähän lisää eikä täten ehtinyt samaan koneeseen kanssani. Nyt se todennäköisesti on jo matkalla luokseni. Toivon niin. Laukussa on paljon tuliaissyötäviä ja lahjapaketteja.

Laura meikki- ja muotiblogi osa 2

Olen löytænyt ehkæ maailman parhaan maskaran. Mikæ parasta, sain sen ilmaiseksi, kun jotain valitin L'orealille ja ne læhetti sen hyvityksenæ postissa. Ensin se oli musta ripset klimppaava paska, mutta sitten opin uuden tekniikan ja ah, mikæ mæætsik wand se onkaan! Olen sitæ mieltæ, ettæ jokaisen tulisi kæyttææ sitæ ja siksi kerron siitæ nyt teille , ystævæiseni.

Sen nimi on L'oréal Double extension Beauty tubes. Siinæ on toi pidentævæ valkoinen mössö mukana, mutten jaksa melkein koskaan kæyttææ sitæ. Mielestæni menee hieman liiallisuuksiin ja myös perkeleen rasittavaksi, ettæ ripseni osuvat silmælaseihini ja raapivat linssejæ joka ræpæytyksellæ.

Ja nyt paras juttu: kun illalla væsyneenæ tahi laskuhumalassa alat pestæ meikkipakkelia pois, Beauty tubesin poistoon ei tarvitse pisaraakaan silmæmeikinpoistoainetta, pelkkæ vesi riittææ. Eikæ silmien alle jææ mustaa suttua, maailman mustasilmænaluisimpana ihmisenæ (toi on hei sana) voin sen kertoa. JA! parasta on se, ettæ kun læmpöisellæ vedellæ silmiæsi huuhtelet, Beauty tubes ei poistu mustana suttuna, vaan ihan kuin ruohona tai jonain, se siis kuoriutuu ripsen pææltæ putkena (Beauty tubes hei!). Eli se ei hajoa vaan sæilyy putkilona ja huuhtoutuu pois! Parasta! Ja kaikki læhtee pelkællæ læmpöisellæ vedellæ.

Joo, ja næyttææ ripsissæ tosi hyvæltæ, tuuheuttaa ja pidentææ sikana ilman sitæ valkoistakin. Melkein parempi ilman, sanoisin. Kestææ vesisadetta ja kyyneleitæ, testattu on.

Ostakaa! Ostakaa ostakaa, ettei sitækin vedetæ pois markkinoilta niinkuin mun edellinen lemppari maskara. (ok, oma lehmæ ojassa taas)

Under the influence.

Olen koululla ottamassa kuvia itsestæni blingbling-huppari pæællæ. Miesten ræppiblingbling-huppari.
Muut lukee tentteihin, minulla on fiksumpaa tekemistæ.





Olen syyntakeeton, luin juuri yhden tytön blogia jossa se postaa vaan kuvia itsestææn ja meikeistæ. Mækin haluan meikkiblogin. Narsistisen meikkiblogin. Tai muotiblogin. Hei kaikki, ostakaa huppareit, ne on nyt muotii kert mun blogissaki on.

Onnea Suomi t:ulkosuomalainen

Muutama viikko sitten postilaatikostamme kilahti vaalea kirjekuori, jossa ihme kyllä oli minun nimeni. Kirje oli sinänsä poikkeuksellinen, että se oli koristeltu kultaisella, kohopainetulla Suomenleijonavaakunalla. En tapaa aivan näin virallista postia saada, joten shokista selvittyäni aloin pohtia miksi minua kenties Halosen Tarja näin kirjeitse lähestyy. Seisoin käytävällä kultainen kirjekuori kädessäni ja tajusin että itsenäisyyspäivähän on aivan pian. Kenties Tarja on niin ylpeä täällä Islannissa suorittamistani meriiteistä, että hän kutsuu minut Linnan juhliin? Olenhan toki edustanut isänmaatani arvokkaasti ja kunniakkaasti täällä laman runtelemassa Islannissa.

No, arvaukseni ei osunut kovin kauas, kutsu oli nimittäin Suomen itsenäisyyspäiväjuhliin. Ei vaan niihin Helsingissä vietettäviin, vaan Reykjavikin Norræna husiðissa vietettäviin. Norræna husið on Alvar Aallon suunnittelema rakennus, täynnä pohjoismaista tunnelmaa (ja siellä pääsen lukemaan myös Hesarin!).
Kutsu tuli vielä kaiken kukkuraksi islanniksi ja vaikealla kaunokirjoituksella kirjoitettuna, mutta onnistuin murtamaan salakielen ja kaivamaan ulos tarvittavat faktat. Huomenna juhlistan siis itsenäistä Suomea muiden suomalaisten kanssa Norræna husiðissa, hienoissa vaatteissa, shamppanjalasi kourassa ja toivottavasti paljon ilmaista ruokaa massussa.

Jänniä juttuja

Yksi jännä juttu on se, että tämä islantilainen näppis osaa kirjoittaa suomea.

Toinen jännä juttu:
Tänään matkalla yliopistolle vihoviimeistä tenttiä varten (joka meni muuten hyvin), kävelin viattomana pitkin tietä, niinkuin nyt yleensä tehdään, kunnes näin hienon mustan linnun. Pikimusta korppi hengaili siinä aivan parin metrin päässä. Sitten se lehahti katulampun päälle. Epäilen sen olevan samainen veijari, jonka näin jo pari viikkoa sitten melkein samassa paikassa. Täytyy sanoa että kyllä on upea elukka. Pelottava, hiton pelottava. Saattaa nokkaista ihmiseltä silmät päästä raivostuessaan, niin ainakin luulen. Suuri, ja sanonpa nyt vielä kerran että on todella kaunis lintu, sellaisella goottimaisella tavalla.

Kolmas jännä juttu:
Tiedättekö mitä rootbeer on? Se juoma, jota Mena Suvari juo Lesterin eli Kevin Spaceyn keittiössä elokuvassa American beauty. Olen aina ihmetellyt mitä se on. Kiitos islantilaisten, näiden pikku jenkkien, olen nyt astetta viisaampi. Se on mallaksesta valmistettua, paksuhkoa ja pehmeää alkoholitonta juomaa. Maistuu hieman kaljalta, mutta ei kovin paljoa koska minäkin pidän sitä suhteellisen maukkaana juomana. Täällä Islannissa siitä on tehty taivaallista joulujuomaa, mallasbeeriä sekoitettuna kuplivaan appelsiinilimpskaan, oikeen vanhanaikaisen makuiseen sellaiseen, aika paljon niin kuin jaffaa. Olen täysin addiktoitunut. Kuulostaa varmaan pahalta, mutta se on ihanaa. Maistuu pehmeältä, ei liian kuplivalta niinku normi limppari.

Juon sitä ainakin 0,5l tölkin päivässä. Juon sitä parhaillaankin ja join äskenkin, nautiessani ravitsevaa hamburgari-päivällistä yliopiston kahvilassa. Huomatkaa Wimin lakattu fakkisormi eli keskari.

Olen henkissæ!

Olen pahoillani ja pettynyt ettæ olen estynyt kirjoittamasta blogiini næin pitkææn aikaan. Ei sillæ ettei asiaa olisi, pæinvastoin kokoajan tekisi mieli kirjoitella ja lisæillæ kuvia. Tæssæ lista syistæ miksi en sitæ ole tehnyt:

- Olin koko viime viikon kuumessa, kykenemættæ edes nousta sængystæ. Tæstæ kiitos kuuluu ystævælleni Wimille, joka toi minulle mukavan viiruksen Belgiasta

- Tentit painavat pæælle, tællæ viikolla vielæ kaksi (2) tenttiæ (Orðaforði eli kielioppi ja Itseopiskelukurssi, islantia kaikki tyynni)

- Tietokoneeni hajosi eli meni niin sanotusti paskaksi. Onneksi eræs n.2000GB TimeCapsule pelasti tiedostoni, mutta armaalla Acerillani ei voi enææ næpæyttææ yhtækææn kirjainta. Sen saa kyllæ pæælle ja tiedostoihin pææsee kæsiksi, mutta se temppuilee ja kæyttæytyy varsin oudosti eikæ næppæimistö kirjoita enææ minun tuntemiani aakkosia. Pitææ siis odottaa ettæ pææsen joululomalla suomeen formatoimishommiin!

Tænææn tæællæ yliopistolla esiintyi FM Belfast niminen islantilainen yhtye, samainen orkka lopetti Iceland Airwavesin Nasa-nimisessæ baarissa. Voi niitæ aikoja.... silloin mulla oli niin mukavaa. Oli kyllæ nytkin, tultiin Wimin kanssa varta vasten sitæ kuuntelemaan ja oli aivan yhtæ hyvæ kuin viime kerralla. Tai ainakin melkein. Tarjolla oli myös ilmaista sienikeittoa, mutta siihen paskaan en koskenut.

Nythæn teitæ kiinnostaisi kuulla kuinka mulla ja ulkomailta toimiteltulla poikaystævællæni menee, eikö vain?? NIIN juoruja sitæ vain janotaan...? Hmm, mitenköhæn heillæ menee? Kenties heittelevæt toisiaan lautasilla ja raivoavat? Tai sitten ratsastavat rannoilla valkoisilla hevosilla ja silittelevæt pehmoisia pupusia samalla kun kuiskivat herkkiæ rakkauden sanoja? Niin niin, enpæ kerro oikeaa vastausta, hah!

Mutta kerron sen, ettæ joskus miehistæ on verratonta apua. Reykjavíkin kadut ovat tæynnæ mustaa jæætæ, mikæ on melko petollista minulle uusissa SthlmDG nais-sipsutuskengissæni. Hyvin useaan otteeseen meinasin lennellæ jos minnekin suuntaan ja yhden kerran otin jo 2cm vajaa perskosketusta asfalttiin, kunnes kenties amerikkalaisen jalkapallon harjoittama mieskæsi tarrautui kæsivarteeni ja pelasti minut jo læhes varmoilta lipoilta. Kiitos.