perjantai 7. marraskuuta 2008

Yes we can.

KIITOS! amerikkalaiset 4.11.2008

Sanotaan, että ihmiset eivät opi virheistään, mutta kansakunta näemmä oppii. Hyvä niin. 3. päivän aamuna, islanninkiälen ääntämistunnilla herättivät tulevat vaalit vähän keskustelua. Siellä sain yhdeltä jenkiltä kuulla, että Ameriikan Ambassaadi elikkäs Suurlähetystö järjestää vaalivalvojaiset Grand Hotel Reykjavíkissa kello 9.pm alkaen.

Pyysin Maijaa ja kaimaani lähtemään mukaan, ja Hlemmurin bussiasemalla meitä olikin yhtäkkiä iso porukka internationaalista väkeä matkalla Grand hotellille.

Se hotelli oli palatsi, kahdella isolla screenillä näytettiin jenkkikanavia, toisella republikaanien propagandapaskakanavaa Fox"news"iä, toisella näkyi CNN. Visiteerattuani Obaman standia, napattua mukaani hienon rintaneulan, juotuani ilmaista viinaa ja naposteltuani masun täyteen ilmaista herkkuruokaa, parkkeerasin itseni tiukasti salin vasemmalle, CNN-screenin puolelle.
Mainittakoon, että sain ilmaisista hedelmistä (tuoretta ananasta, kiiviä sekä hassuja punaisia siemenennäköisiä pehmoisia ihania juttuja) varmaankin enemmän vitamiinejä, kuin olen saanut koko aikana täällä Islannissa. Myös tilasin baaritiskillä namuisan meloni-Breezerin ja hymyillen poistuin baaritiskiltä se kourassani, maksamatta tietenkään koska hei, olihan ne ilmasen viinan bileet. Menin juhlasaliin ja kiljuin kaikille "Free booze!!! YESS!! it was freeeeeeeee!". Silmät loistaen ystäväni kirmasivat baaritiskille, palasivat kädet tyhjinä ja ystävällisesti informoivat minua, että Breezerit maksavat kylläkin 900kr.
Noh, kyllä mä kuulin että se baarimikko sanoi mulle jotain laitettuaan pullon tiskille, mutten kuullut mitä se sanoi joten poistuin vain hymyillen ilmainen viina kourassani... En uskaltanut sen jälkeen mennä enää tilaamaan mitään. Mutta oli siellä sitten alkomahoolia joka oli ihan oikeasti ilmasta..








Moikkasin Obamaa ja onnittelin voitosta. Se lupas soitella ;)

Ei kommentteja: