tiistai 11. marraskuuta 2008

Vakipaikan onni ja kirous.

En valitettavasti omista internettiä kotonani Leifsgatalla, joten pari kertaa viikossa raahaan tietskarini yliopistolle nauttimaan langattomasta internetistä. Yleensä tänne tullessani sovin Skype-deitit joko äitin tai Wimin kanssa, joskus molempien. Äitin kanssa puhun yleensä about tasan tunnin, Wimin kanssa vähintään kolme (se ei haluaisi, koska sen pitäisi tehdä töitä, mutta tähän mennessä olen saanut sen aina seireenimäisesti houkuteltua venytettyihin puheluihin).

Olen löytänyt hyvän vakipaikan, Háskóla torgin alakerrassa käytävän varrella on erittäin skandinaavista designia edustava viininpunainen nahkasohva, joka sijaitsee soppelisti riittävän kaukana ympäri Háskóla torgia sijoitetuista pöytäryhmistä. Ajattelin, että tässä käytävällä ihmiset vain kävelevät ohi eivätkä koita opiskella, joten tässä varmaan häiritsen ihmisiä skypetykselläni vähiten. (Info: Islantilaiset opiskelijat opiskelevat yliopistolla läppäriensä kanssa aina yömyöhään asti. Joskus olen ollut täällä klo 01 asti ja vasta silloin olin viimeisten lähtijöiden joukossa. Ihme sakkia.)

Eniveis, olen vähän ajatellut että josko musta kohta veistetään tähän sohvalle patsas, kun tässä harvoin istuu kukaan muu kuin minä. Äsken sitten se tapahtui. Avaimet farkkujen lenksussa kilisten pitkä mies, jota epäilen yliopiston talonmieheksi, lähestyi minua kun olin juuri iskemässä kamojani tähän sohvalle. Sanoi jotain islanniksi, johon sanoin että sorkke en puhu juurikaan islantia. Mies piti pienen tauon, jotka kenties hänen miesaivonsa vaativat kielen vaihtamiseen ja totesi englanniksi hymyillen "This is your place? You are always here." Vastasin vähän huvittuneena että juu, tämä on hyvä paikka (huom. englanniksi) ja mies poistui.
Minä jäin hihittelemään sisäisesti ja aloin pohtia paikanvaihtoa.

Minuutin kuluttua kuulin tuttua avainten kilinää, sama mies käveli lähelleni, virnisteli taas ja sanoi "You always talk to skype here." Siinä vaiheessa alkoi huvittaa melkoisesti hyvinkin paljon, ja sanoin että juu tämä on hyvä kun en tod.näk. häiritse ketään joka yrittää opiskella.

Voi jösses. Oon kyllä vähän aavistellutkin, että iltaiset vakkariasiakkaan täällä varmaan tunnistaa mut jo skypetyttönä, mutta onhan tämä nyt vähän huvittavaa. Onko tuo talonmies siis nauttinut kaikista mun ja Wimin kinasteluista ja ikävälässytyksistä? Apua... Nyt en tiiä pitäisikö mun coolisti jatkaa tämän paikan omistamista vai etsiä joku toinen pätevä nettailupaikka?

Ei kommentteja: