Noh, myönnettæköön ettæ væhæsen odotan huomista. Aika jænskææ. Huomenna tulee belgialainen Wim ja omaksuu islantilaisen identiteetin. Siitæ læhtien hænet tunnetaan nimellæ Wimmúr. Minun islantilainen identiteettinimeni on Lára.
Lára og Wimmúr finnst gaman að búa á Íslandi.
Sitten leivotaan porkkanakakkua.
Nyt mua kutittaa korvasta eikæ se lopu.
Ainiin, ja syön tanskalaisesta Tiger-kaupasta ostettuja Tyrkiske flasker -namuja, jotka ovat kuin turkinpippureita, mutta vain pullon muotoisia. Nami.
Nyt menen kotiin siivoamaan ja piilottamaan joululahjavillasukkia uteliailta silmiltæ!
keskiviikko 19. marraskuuta 2008
lauantai 15. marraskuuta 2008
Naama kannessa.
Ja puolensivunkokoisena sisällä. Juuri edellinen aukeama oli lehden keskiaukeama, olen hieman pettynyt etten päässyt keskiaukeaman tytöksi.
Tämä lehti ilmestyy kaikissa pohjoismaissa, joten varmaan Sinunkin yliopiston/amk:n vaihtariasioita hoitavasta kansliasta löytyy kyseinen Study abroad -lehti.
Tämä lehti ilmestyy kaikissa pohjoismaissa, joten varmaan Sinunkin yliopiston/amk:n vaihtariasioita hoitavasta kansliasta löytyy kyseinen Study abroad -lehti.
Suosi suomislantilaista
Nyt on perus lamanehkäisykeinot otettu käyttöön Islannissa ja 'veldu íslenskt'-kampanja on pärähtänyt käyntiin. Selailin pari päivää sitten Frettablaðið-lehteä, jossa oli ties kuinka monta sivua pitkä lista asioista, jotka ovat islantilaisia (eli toisin sanoen lista asioista, joita sinun pitää ostaa ellet halua olla maanpetturi).
Ainoa keino pelastaa tämä maa turmelevan ja riuduttavan laman kourista on siis ostaa läjäpäin paikallisia tuotteita. Mitä nämä tuotteet sitten ovat? Onko mun pakko ostaa 10 villapaitaa, 100 kerää villalankaa ja 500kg lampaanlihaa? Viimeiseen en kyllä suostu, lupasin Islannin lampaille, etten syö niitä. Ne on paljon onnellisempia kirmatessaan vuorilla vapaina, kuin mut vatsalaukussani. Mutta saako tästä maasta muuta kuin lammasta? Kurkkua saa! Bónuksesta saa halpaa kurkkua, jossa lukee isolla íslensk. Tomaatteja saa myös, sekä namia. Kaikki muu taitaakin olla tuontitavaraa.
Sitten täältä saa sitä paljon puhumaani designia, mutta siihen en sormellani koske. En maksa 500e jostain ihme vaatereuhkasta (no ok, ne on monesti myös tosi hienoja mutta silti). Reykjavíkin suuresta ostoskeskuksesta Smáralindista saa myös mainoksen mukaan KAIKKI tuotteet 50% alennuksella, koska näemmä kaupat tekevät tappiota kun kellään ei ole enää varaa ostaa mitään. Pakko saada tavaraa ulos ja tuloja sisään, vaikka sitten alennettuun hintaan. Uskomatonta!
Ainoa keino pelastaa tämä maa turmelevan ja riuduttavan laman kourista on siis ostaa läjäpäin paikallisia tuotteita. Mitä nämä tuotteet sitten ovat? Onko mun pakko ostaa 10 villapaitaa, 100 kerää villalankaa ja 500kg lampaanlihaa? Viimeiseen en kyllä suostu, lupasin Islannin lampaille, etten syö niitä. Ne on paljon onnellisempia kirmatessaan vuorilla vapaina, kuin mut vatsalaukussani. Mutta saako tästä maasta muuta kuin lammasta? Kurkkua saa! Bónuksesta saa halpaa kurkkua, jossa lukee isolla íslensk. Tomaatteja saa myös, sekä namia. Kaikki muu taitaakin olla tuontitavaraa.
Sitten täältä saa sitä paljon puhumaani designia, mutta siihen en sormellani koske. En maksa 500e jostain ihme vaatereuhkasta (no ok, ne on monesti myös tosi hienoja mutta silti). Reykjavíkin suuresta ostoskeskuksesta Smáralindista saa myös mainoksen mukaan KAIKKI tuotteet 50% alennuksella, koska näemmä kaupat tekevät tappiota kun kellään ei ole enää varaa ostaa mitään. Pakko saada tavaraa ulos ja tuloja sisään, vaikka sitten alennettuun hintaan. Uskomatonta!
tiistai 11. marraskuuta 2008
Vakipaikan onni ja kirous.
En valitettavasti omista internettiä kotonani Leifsgatalla, joten pari kertaa viikossa raahaan tietskarini yliopistolle nauttimaan langattomasta internetistä. Yleensä tänne tullessani sovin Skype-deitit joko äitin tai Wimin kanssa, joskus molempien. Äitin kanssa puhun yleensä about tasan tunnin, Wimin kanssa vähintään kolme (se ei haluaisi, koska sen pitäisi tehdä töitä, mutta tähän mennessä olen saanut sen aina seireenimäisesti houkuteltua venytettyihin puheluihin).
Olen löytänyt hyvän vakipaikan, Háskóla torgin alakerrassa käytävän varrella on erittäin skandinaavista designia edustava viininpunainen nahkasohva, joka sijaitsee soppelisti riittävän kaukana ympäri Háskóla torgia sijoitetuista pöytäryhmistä. Ajattelin, että tässä käytävällä ihmiset vain kävelevät ohi eivätkä koita opiskella, joten tässä varmaan häiritsen ihmisiä skypetykselläni vähiten. (Info: Islantilaiset opiskelijat opiskelevat yliopistolla läppäriensä kanssa aina yömyöhään asti. Joskus olen ollut täällä klo 01 asti ja vasta silloin olin viimeisten lähtijöiden joukossa. Ihme sakkia.)
Eniveis, olen vähän ajatellut että josko musta kohta veistetään tähän sohvalle patsas, kun tässä harvoin istuu kukaan muu kuin minä. Äsken sitten se tapahtui. Avaimet farkkujen lenksussa kilisten pitkä mies, jota epäilen yliopiston talonmieheksi, lähestyi minua kun olin juuri iskemässä kamojani tähän sohvalle. Sanoi jotain islanniksi, johon sanoin että sorkke en puhu juurikaan islantia. Mies piti pienen tauon, jotka kenties hänen miesaivonsa vaativat kielen vaihtamiseen ja totesi englanniksi hymyillen "This is your place? You are always here." Vastasin vähän huvittuneena että juu, tämä on hyvä paikka (huom. englanniksi) ja mies poistui.
Minä jäin hihittelemään sisäisesti ja aloin pohtia paikanvaihtoa.
Minuutin kuluttua kuulin tuttua avainten kilinää, sama mies käveli lähelleni, virnisteli taas ja sanoi "You always talk to skype here." Siinä vaiheessa alkoi huvittaa melkoisesti hyvinkin paljon, ja sanoin että juu tämä on hyvä kun en tod.näk. häiritse ketään joka yrittää opiskella.
Voi jösses. Oon kyllä vähän aavistellutkin, että iltaiset vakkariasiakkaan täällä varmaan tunnistaa mut jo skypetyttönä, mutta onhan tämä nyt vähän huvittavaa. Onko tuo talonmies siis nauttinut kaikista mun ja Wimin kinasteluista ja ikävälässytyksistä? Apua... Nyt en tiiä pitäisikö mun coolisti jatkaa tämän paikan omistamista vai etsiä joku toinen pätevä nettailupaikka?
Olen löytänyt hyvän vakipaikan, Háskóla torgin alakerrassa käytävän varrella on erittäin skandinaavista designia edustava viininpunainen nahkasohva, joka sijaitsee soppelisti riittävän kaukana ympäri Háskóla torgia sijoitetuista pöytäryhmistä. Ajattelin, että tässä käytävällä ihmiset vain kävelevät ohi eivätkä koita opiskella, joten tässä varmaan häiritsen ihmisiä skypetykselläni vähiten. (Info: Islantilaiset opiskelijat opiskelevat yliopistolla läppäriensä kanssa aina yömyöhään asti. Joskus olen ollut täällä klo 01 asti ja vasta silloin olin viimeisten lähtijöiden joukossa. Ihme sakkia.)
Eniveis, olen vähän ajatellut että josko musta kohta veistetään tähän sohvalle patsas, kun tässä harvoin istuu kukaan muu kuin minä. Äsken sitten se tapahtui. Avaimet farkkujen lenksussa kilisten pitkä mies, jota epäilen yliopiston talonmieheksi, lähestyi minua kun olin juuri iskemässä kamojani tähän sohvalle. Sanoi jotain islanniksi, johon sanoin että sorkke en puhu juurikaan islantia. Mies piti pienen tauon, jotka kenties hänen miesaivonsa vaativat kielen vaihtamiseen ja totesi englanniksi hymyillen "This is your place? You are always here." Vastasin vähän huvittuneena että juu, tämä on hyvä paikka (huom. englanniksi) ja mies poistui.
Minä jäin hihittelemään sisäisesti ja aloin pohtia paikanvaihtoa.
Minuutin kuluttua kuulin tuttua avainten kilinää, sama mies käveli lähelleni, virnisteli taas ja sanoi "You always talk to skype here." Siinä vaiheessa alkoi huvittaa melkoisesti hyvinkin paljon, ja sanoin että juu tämä on hyvä kun en tod.näk. häiritse ketään joka yrittää opiskella.
Voi jösses. Oon kyllä vähän aavistellutkin, että iltaiset vakkariasiakkaan täällä varmaan tunnistaa mut jo skypetyttönä, mutta onhan tämä nyt vähän huvittavaa. Onko tuo talonmies siis nauttinut kaikista mun ja Wimin kinasteluista ja ikävälässytyksistä? Apua... Nyt en tiiä pitäisikö mun coolisti jatkaa tämän paikan omistamista vai etsiä joku toinen pätevä nettailupaikka?
perjantai 7. marraskuuta 2008
Yes we can.
KIITOS! amerikkalaiset 4.11.2008
Sanotaan, että ihmiset eivät opi virheistään, mutta kansakunta näemmä oppii. Hyvä niin. 3. päivän aamuna, islanninkiälen ääntämistunnilla herättivät tulevat vaalit vähän keskustelua. Siellä sain yhdeltä jenkiltä kuulla, että Ameriikan Ambassaadi elikkäs Suurlähetystö järjestää vaalivalvojaiset Grand Hotel Reykjavíkissa kello 9.pm alkaen.
Pyysin Maijaa ja kaimaani lähtemään mukaan, ja Hlemmurin bussiasemalla meitä olikin yhtäkkiä iso porukka internationaalista väkeä matkalla Grand hotellille.
Se hotelli oli palatsi, kahdella isolla screenillä näytettiin jenkkikanavia, toisella republikaanien propagandapaskakanavaa Fox"news"iä, toisella näkyi CNN. Visiteerattuani Obaman standia, napattua mukaani hienon rintaneulan, juotuani ilmaista viinaa ja naposteltuani masun täyteen ilmaista herkkuruokaa, parkkeerasin itseni tiukasti salin vasemmalle, CNN-screenin puolelle.
Mainittakoon, että sain ilmaisista hedelmistä (tuoretta ananasta, kiiviä sekä hassuja punaisia siemenennäköisiä pehmoisia ihania juttuja) varmaankin enemmän vitamiinejä, kuin olen saanut koko aikana täällä Islannissa. Myös tilasin baaritiskillä namuisan meloni-Breezerin ja hymyillen poistuin baaritiskiltä se kourassani, maksamatta tietenkään koska hei, olihan ne ilmasen viinan bileet. Menin juhlasaliin ja kiljuin kaikille "Free booze!!! YESS!! it was freeeeeeeee!". Silmät loistaen ystäväni kirmasivat baaritiskille, palasivat kädet tyhjinä ja ystävällisesti informoivat minua, että Breezerit maksavat kylläkin 900kr.
Noh, kyllä mä kuulin että se baarimikko sanoi mulle jotain laitettuaan pullon tiskille, mutten kuullut mitä se sanoi joten poistuin vain hymyillen ilmainen viina kourassani... En uskaltanut sen jälkeen mennä enää tilaamaan mitään. Mutta oli siellä sitten alkomahoolia joka oli ihan oikeasti ilmasta..
Moikkasin Obamaa ja onnittelin voitosta. Se lupas soitella ;)
Sanotaan, että ihmiset eivät opi virheistään, mutta kansakunta näemmä oppii. Hyvä niin. 3. päivän aamuna, islanninkiälen ääntämistunnilla herättivät tulevat vaalit vähän keskustelua. Siellä sain yhdeltä jenkiltä kuulla, että Ameriikan Ambassaadi elikkäs Suurlähetystö järjestää vaalivalvojaiset Grand Hotel Reykjavíkissa kello 9.pm alkaen.
Pyysin Maijaa ja kaimaani lähtemään mukaan, ja Hlemmurin bussiasemalla meitä olikin yhtäkkiä iso porukka internationaalista väkeä matkalla Grand hotellille.
Se hotelli oli palatsi, kahdella isolla screenillä näytettiin jenkkikanavia, toisella republikaanien propagandapaskakanavaa Fox"news"iä, toisella näkyi CNN. Visiteerattuani Obaman standia, napattua mukaani hienon rintaneulan, juotuani ilmaista viinaa ja naposteltuani masun täyteen ilmaista herkkuruokaa, parkkeerasin itseni tiukasti salin vasemmalle, CNN-screenin puolelle.
Mainittakoon, että sain ilmaisista hedelmistä (tuoretta ananasta, kiiviä sekä hassuja punaisia siemenennäköisiä pehmoisia ihania juttuja) varmaankin enemmän vitamiinejä, kuin olen saanut koko aikana täällä Islannissa. Myös tilasin baaritiskillä namuisan meloni-Breezerin ja hymyillen poistuin baaritiskiltä se kourassani, maksamatta tietenkään koska hei, olihan ne ilmasen viinan bileet. Menin juhlasaliin ja kiljuin kaikille "Free booze!!! YESS!! it was freeeeeeeee!". Silmät loistaen ystäväni kirmasivat baaritiskille, palasivat kädet tyhjinä ja ystävällisesti informoivat minua, että Breezerit maksavat kylläkin 900kr.
Noh, kyllä mä kuulin että se baarimikko sanoi mulle jotain laitettuaan pullon tiskille, mutten kuullut mitä se sanoi joten poistuin vain hymyillen ilmainen viina kourassani... En uskaltanut sen jälkeen mennä enää tilaamaan mitään. Mutta oli siellä sitten alkomahoolia joka oli ihan oikeasti ilmasta..
Moikkasin Obamaa ja onnittelin voitosta. Se lupas soitella ;)
lauantai 1. marraskuuta 2008
Megapaljastus nro. 2
Kun kerta tässä on nyt paljastelemaan ryhdytty, niin antaa mennä sitten. Itse ehkä tämän kakkospaljastuksen yhteydessä kyseenalaistan tuon "mega-" etuliitteen, mutta oletan että jotkut minut tunteva ihmiset saattavat shokeerautua tästä paljastuksesta hyvinkin. Se ei ehkä nimittäin ole kovin lauramaista käytöstä.
Juttuhan on siis niin, että minä, Laura I. Lukander olen alkanut uuden harrastuksen. Uuden harrastuksen nimi on "kutominen". Ollakseni hieman spesifistisempi kyseessä on siis villasukkien kutominen. Kyllä vain, annoin pikkusormeni tähän varsin addiktoivaan pikku puuhaan ja nyt kaapissani on luurankoja kolme paria. Vielä neljäs sukkapari pitää saada valmiiksi ennen joulua. Tai ehkä viisi, mutta se viides pari kuuluu henkilölle, josta en ole vielä ihan varma ansaitseeko hän laurakutoiset villasukat. No, toisaalta langat on hänelle jo ostettu, että jos hänen postilaatikkoonsa ei joulun alla kilahda sukkia, niin uutena vuotena viimeistään.
Ensimmäisen parin tein pesuainemiehelle, koska haluisin olla romanttinen ja sanoa "Elämäni ensimmäisen sukkaparini tein Sinulle". Toinen syy siihen oli myös, että jos sukista tulee rumat ja paskat, onpahan siihenkin sitten tekosyy. Toisen parin tein itselleni vähän pienemmillä, 3,5mm puikoilla. Niistä tuli hienot. Viimeisin pari on mamille, ne on marjapuuron väriset, mama tykkää sellaisesta. Syytä ois ainakin. Laittaisin tähän kuvan, jossa ylpeästi esittelen aikaansaannoksiani, mutta en voi, sillä jos pesuainemies vilkaisee blogiani, hän näkee kuvan ja salaisuuteni saattaa paljastua.
Sukan kutominen on muuten ihan sika kivaa, kannattaa kokeilla. Eikä se kantapää ole vaikea.
Tässä kuva meidän ihanassa, paljonpuhutussa kahvilassa pidetystä kansainvälisestä marttakerhosta.
Juttuhan on siis niin, että minä, Laura I. Lukander olen alkanut uuden harrastuksen. Uuden harrastuksen nimi on "kutominen". Ollakseni hieman spesifistisempi kyseessä on siis villasukkien kutominen. Kyllä vain, annoin pikkusormeni tähän varsin addiktoivaan pikku puuhaan ja nyt kaapissani on luurankoja kolme paria. Vielä neljäs sukkapari pitää saada valmiiksi ennen joulua. Tai ehkä viisi, mutta se viides pari kuuluu henkilölle, josta en ole vielä ihan varma ansaitseeko hän laurakutoiset villasukat. No, toisaalta langat on hänelle jo ostettu, että jos hänen postilaatikkoonsa ei joulun alla kilahda sukkia, niin uutena vuotena viimeistään.
Ensimmäisen parin tein pesuainemiehelle, koska haluisin olla romanttinen ja sanoa "Elämäni ensimmäisen sukkaparini tein Sinulle". Toinen syy siihen oli myös, että jos sukista tulee rumat ja paskat, onpahan siihenkin sitten tekosyy. Toisen parin tein itselleni vähän pienemmillä, 3,5mm puikoilla. Niistä tuli hienot. Viimeisin pari on mamille, ne on marjapuuron väriset, mama tykkää sellaisesta. Syytä ois ainakin. Laittaisin tähän kuvan, jossa ylpeästi esittelen aikaansaannoksiani, mutta en voi, sillä jos pesuainemies vilkaisee blogiani, hän näkee kuvan ja salaisuuteni saattaa paljastua.
Sukan kutominen on muuten ihan sika kivaa, kannattaa kokeilla. Eikä se kantapää ole vaikea.
Tässä kuva meidän ihanassa, paljonpuhutussa kahvilassa pidetystä kansainvälisestä marttakerhosta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
