Fame

Se on nyt sitten niin, että meikä on julkkis. Moikka vaan kaikki kaverit, en enää pidä teihin yhteyttä, vaan alan hengailla vähän cooleimmissa porukoissa. Saa nähdä kenet valitsen ystävyyteni arvoiseksi, ehkä Hollywoodista löytäisin mukavia ihmisiä? Epäilen, taidan päätyä musiikkielämän leppoisiin kitaristiveikkoihin.

Mistä tähä äkkinäinen kuspäisyys johtuu? Meikää haastateltiin ulkomailla opiskeluun liittyen muistaakseni pari viikkoa sitten. Silloin kun olin vaihtareiden retkellä Geysirillä, Gullfossilla yms, matkanjärjestäjä lähestyi minua hyvin epäilyttävän perverssillä tavalla ja sanoi että haastattelisi minua mielellään. Julkisuudenahneena suostuin tietenkin, ja nyt naamani sekä viisaat sanani ovat internetissä. Katsokaa!

Klikkaa mun haastatteluun tästä!

Mun koneella toi mun kuva näyttää venähtäneeltä, näyttääkö muillakin? Vähän ärsyttävää. Ja muutenkin toi kuva oli kivempi, kun se näkyi kokonaisuudessa heppojen kanssa, eli tällaisena:




Haastattelu ilmestyy myös painettuna sanana, ja painettua sanaahan pitää uskoa! On joku sellainen Study Abroad -lehti, joka ilmestyy kaikissa pohjoismaissa. Eli suomalaiset! Saatte palasen Lauraa kotiinne. En tiedä onko se ilmestynyt vielä, kenties. Mutta varmasti brassailen tänne sitten kun saan sen lehtösen kätösiini! Toivottavasti mun naamaa ei ole lehdessä venytetty samalla tavalla..

Aanestyksen tulos ja Airwavesin tulos

Ei, nyt en puhu kunnallisvaaleista, vaan jostain paljon olennaisemmasta: meikæn blogi-kyselystæ. Kysymyshæn oli tuiki tærkeæ: "Miten sinulla menee?" Olen iloinen ettæ blogini lukijat ja ystævæni ovat normaaleja, terveitæ suomalaisia nuoria, eikæ yksikææn kyselyyn vastanneista vastannut "Hyvin". Jatkakaamme siis kituuttamista, tiedostavan ihmisen elo on kærsimystæ!

Entæs Airwaves sitten.. En oikein ymmærræ miten saatoin olla niin tyhmæ, ettæ edes harkitsin jættævæni rannekkeen (eli lipun, eli neljænpæivænlipun) hankkimatta. Voisin sanoa, ettæ ehkæ namber wan syy mulla tulla tænne Islantiin oli tutustua paikalliseen musiikkiskeneen, kun se vaikutti niin satumaiselta ja ihanalta ja aivan erilaiselta musiikilta kuin missææn muualla maailmassa. Ja niin se onkin. Sain tutustua uusiin uskomattoman hyviin bændeihin, jotka soittavat taianomaista, herkkææ musiikkia, væhæn niin kuin yksi lempibændeistæni kallad Sigur Rós. Sigurin jæsenet ovat kaikki taikahahmoja, jotka ovat laskeutuneet satumaailmasta laulamaan meille enkelten kielellæ. Tai niin ainakin luulin ennen viime lauantaita, kun yöllæ kolmen jælkeen næin Sigur Rósin laulajan Jónsin tolkuttomassa humalassa Tunglið nimisessæ baarissa. Hæn oli pieni ja heiveröinen mies, minæ kiljuin, fotasin, ja hæn pysyi hædin tuskin tolpillaan, huojui ja kaverinsa pitelivæt hæntæ pystyssæ. Ei se sitten ollutkaan satukeiju.

Aiwavesissa hajosivat jalkapohjat seisomisen tuotoksena. En laskenut monta keikkaa næin, mutta sanoisinko ettæ 'monta' ja 'riittævæsti'. Keskiviikkona oli hauskaa, torstaina oli tylsempææ, perjantaina oli villit Familjen-pippalot (olin eturivissæ ja meinasin murskautua massan alle, joten pakenin taakse enkæ enææ pelænnyt), lauantaina oli CSS ja kaikkein ihanin ja hauskin  pæivæ festareilla. No okei, tunnustan! Oli ihanin siksi kun sellanen mies tuli juttelemaan. Se kertoi olevansa manageri, sitten esitteli festareiden VIP-passinsa mulle ja tarjosi drinkkejækin - toisin sanoen se yritti iskeæ mut. Tunnustettakoon myös, ettæ se onnistui siinæ væhæn. Ois vielæ sanonut, ettæ se soittaa kitaraa, niin oisin ehkæ halunnut sen kanssa lapsia. Tai itseasiassa sanoihan se, ettæ se on soittanut pændeissæ. Kuitenkin jossain aivolohkoissani velloi informaationpalanen siitæ, ettæ jossakin maailman kolkassa on mies, jonka kanssa tiettævæsti seurustelen. En kyllæ ole næhnyt hæntæ taas pian kuukauten, missæhæn se on, ryyppyretkellækö? Koska olen yhden miehen naikkonen, ja muutenkin Wimmúr on ihana, niin juttu jæi vain halaamisasteella. 

Se oli kyllæ hassua, miten joidenkin ihmisten kanssa voi klikata niin ækkiæ. Se alkoi jutella mulle CSS:n keikan jælkeen, multa murtui joku verbaalinen pato ja puhuin sen kanssa kaikesta maan ja taivaan vælillæ koko lauantain ja sunnuntain. (Toim. huom. elkææ lukeko tætæ minææn rakkaustekstinæ, olen uskollinen nainen!) (Toim. lisæ huom. Mutta en uskonnollinen nainen) Mæ sanoin ettæ se on vanha, se sanoi ettæ mulla on ruma nenæ ja sitten puhuttiin siitæ, kun joku norjalainen nainen haluaisi tehdæ sen kanssa lapsia. Todella harvoin tapaa sellaisia ihmisiæ, joiden kanssa on niin uskomattoman samalla aaltopituudella, ettæ voi sanoa ihan mitæ vaan ja se toinen ymmærtææ, tai voi jættææ sanomatta ja se ymmærtææ. Sellaisia ihmisiæ on kiva tavata, koska sellaisia tapaa niin harvoin, ettæ on ehtinyt jo unohtaa sellaisia olevan olemassa ja jaksaa taas iloita elæmæstæ væhæn enemmæn.

Ps. Mikæhæn juttu se on, ettæ olen alkanut ajautua 30+ ihmisten seuraan?

Pps. Ja mikæhæn juttu se on, ettæ mulla on niiden ihmisten kanssa hauskempaa kuin koskaan?

Ppps. Wim on kyllækin 29v, mutta tæyttææ tammikuussa pyöreæt 30, joten hænet laskettakoon mukaan tæhæn vanhojen ihmisten klubiin.

Pppps. Perkele! Senkin uteliaat nuuskijat! Vaaditte saada tietææ, arvaan sen.... No,

 se aaltopituus-æijækin oli 32.

Ppppps. Eiköhæn tæmæ jo riittæne.

Familjen

Tänään Familjen, yksi pääsyistä miksi ostin Airwaves lipun.
Ihana!

Det snurrar i min skalle, huippu musiikkivideo


Nytkin täällä kahvilassa soittaa joku hyvä pändi, mutta tunnin päästä alkaa vielä parempi, joten mun on pakko mennä kaupan kautta kotiin. Aion mennä kauppaan ostamaan karkkia, koska mulla on taas niin karmee ikävä että olen tehnyt virallisen lupauksen syödä kokoajan karkkia siihen asti että Wim tulee. Tai siihen asti että Romi tulee. Mutta jälkimmäinen on epätodennäköisempää.

Airfares, eiku

Jes, lippu hommattu Iceland Airwaves -festareille!

Tænææn eli keskiviikkona alkaa, sunnuntaina loppuu. Ihanaa, ihanaa, nææn tuhansittain islantilaisia pændejæ, Familjen'in Ruotsista ja CSS'n dairekt from Brazzil! Parasta.

Myös lentolippu Reykjavík-Helsinki-Reykjavík hankittu, jouluksi kotiin <3

Snæfellsnes

3. Lokakuuta

Autovuokraamoista oli halvimmat autot jo menneet, joten pyysin kaverin kaverilta (aina se luotettavin lähde) jonkin privaattihenkilön numeron, joka vuokraa omaa autoaan halvalla (kuulostaa luotettavalta, eikö?). Aamulla kauniissa auringonpaisteessa, joskus klo 9 jälkeen saavuimme miehen ovelle, ulos asteli erikoinen vanha hippi risoissa farkuissaan, kertoi hetken mielipiteitään suomen koulusurmista, aseistariisunnasta ja hitlerin suunnitelmista, ja vuokrasi sitten meille autonsa. Auto oli komea neliveto, vähän rämä, bensasyöppö monstertrukki. Mutta päästiin ihanalle reissulle Snæfellsnesiin, eli tänne:


Kierrettiin yhden päivän aikana toi kieleke,plus sitä ennen poikettiin "oikealle" eli öö... itään, tsekkaamaan Barnafoss ja laavakentät, höyryävä tehdas (jossa saatiin kuvia vesisumusta) joka toimittaa siis vesienergiaa islantiin ja joka puolella pulppusi kiehuva vesi ja ilma oli täynnä höyryä, niin että kun Wim seisoi 2m päässä musta, huusin " WIIIIIIIMMMM where are you??" paniikinomaisesti. Ja myös nähtiin niin säälittävän pieni "kaupunki" ja niin säälittävä nähtävyys nimeltä Snorris pool, etten taida jaksaa niistä enempää mainita.







Emme menneet meren alittavan tunnelin kautta, vaan valitsimme maisemareitin. Viimeisessä kuvassa huomatkaa Wim, joka mielestäni näyttä tietyömaa-merkin hahmolta.



Vesi syöksyää laavakentän alta



Barnafoss. Nimi tulee putoukseen pudonneen kahden lapsen muistoksi.


Maalaus vai valokuva? Taustalla näkyy kaksi jäätikköä, toisen nimi on muistaakseni Eíriksjökull.





Matka jatkui, tuuli oli tuskallisen kova kun päästiin kielekkeelle. Autossa oli kuitenkin lämmin eikä maisemissakaan ollut kauheasti valittamista! Vitsi, mä en voinut lopettaa tuijottamasta noita lumisia vuoria... Niiden muodot tuli niin kauniisti esiin ohuen lumen alta.
Ja meijän auto kilpailee maisemien kanssa! (Voittaako?)


Population:3




Normikokoinen islantilainen maalaiskaupunki...



lumipeitteisten laavakenttien keskellä oli pakko pysähtyä kuvaamaan..



Huomatkaa natural arch!




Lotr meininkiä, A passage through the mountains! Upeimmat öiset maisemat ikinä.


Ja merenpohjan kautta kotiin!


Ennen Reykjavíkin tuhoavia katuvaloja sain vielä ihastella vihreitä revontulia... Suurimmat revontulet mitä oon nähnyt. Ja vangitsevan kauniit. Niitä tuijotellessa rupesin miettiä sanaa 'revontulet'.. sellanen satumainen ja ihana sana. Tulee mieleen kettu repolainen joka juoksentelee lapin hangilla, revontulten alla.
Ja sitä ajatellessa tuli ikävä Suomeen.

Ensilumi

Viime viikolla oli aika kivaa, matkailtiin Wimin kanssa ympäri Islantia ja tsekkailtiin mitä Reykjavíkin ympäriltä löytyy. Kovin kaukana ei käyty, koska piti ehtiä aina yöksi kotiin. Ehkä kesällä sit vois vuokrata auton ja mennä Islannin ympäri. Tai liftata.

Ensimmäiset päivät meni tekemättä mitään fiksua, mä olen hyvä tekemään ahkeratkin ihmiset laiskoiksi. 30. syyskuuta lähdettiin bussilla Akranesin kylään (kaupunkiin?) . Bussimatka maksoi vaan 280kr, vaikka oli melkein 1,5h ajomatkan päässä. Lähdettiin sinne koska haluttiin nähdä ne ihanat vuoret, jotka täältä Reykjavíkista näkyy vastarannalla, merenpoukaman toisella puolella. Aurinko paistoi suoraan niille vuorille ja ne näytti niin kauniilta, että oli ihan pakko lähteä. Matkalla nähtiin jotain todella kaunista: 


Jos joku mua vähänkään tuntee, tietää että vouhkaan aina Kentucky fried chickenin kanakoreista... Eläköön Ameriikka! (Lisämaininta: Nykyään en syö lähes koskaan lihaa, en käynyt KFC:ssä syömässä, viimeksi kun kävin se kana ällötti. Mutta silti vouhkaan siitä.)

KFC:llä lämmiteltiin tuulikaapissa ja odotettiin bussia. Sitten viimein päästiin perille hyvin, HYVIN tuuliseen Akranesiin.


Rannalla meinasin itkeä ja huutaa tuskasta. Stadiumista hankittu windproof-takki kuitenkin oletettavasti pelasti henkeni. Tai ainakin vartaloni jäätymiseltä.


Selvisimme hyytävästä Akranesista lämpöiseen kotiin. Kerrottakoon, että bussi kulki meren alittavan tunnelin kautta. Se oli jännää.

Seuraavana päivänä vuorossa oli karjalanpiirakoiden leipominen. Aikaisemmin olin jo varmistanut, että Islannista saa ruisjauhoja. En kuitenkaan ollut tullut ajatelleeksi, että jossain maailman kolkassa ei muka olisi puuroriisiä. No, sitä ei kuitenkaan ollut. Lähellä sulkemisaikaa juoksimme kaupasta toiseen ja viimeiseksi käytiin katsomassa vielä thai-ruokakaupasta. Se oli viimeinen toivo ja sieltä onneksi löytyi jotain riisiä, jota myyjä aivan mahtavalla englannillaan lupasi puuroutuvaksi. Kenties vähän arvelluttava ajatus, suomalainen ja belgialainen leipomassa karjalanpiirakoita Islannissa thai-riisillä?




Huomatkaa isänmaallinen pukeutumiseni, sekä maitotölkki! MUU!
Ensimmäiseen pellilliseen lappasimme kenties hieman liikaa riisipuuroa (joka muuten onnistui hyvin, eikä onneksi sisältänyt eksoottista thai-makua)



Tyytyväiset leipurit ja työn tulos. Hyvältä maistui ja Wim lappasi ne suuhunsa sellaisella vauhdilla, että oletan niiden olleen hyviä. (no ok sain mäkin pari maistaa, tehtiin moninkertainen taikina)

Piirakoita väsätessä mulle tuli tosi suomalainen olo ja vähän ikävä. Kynttilä paloi ja hämmensin riisipuuroa, kunnes yhtäkkiä kurkkasin ikkunasta ja huomasin, että ensilumi satoi juuri Reykjavíkiin. Joulu!

Megapaljastus

Yks islantilainen tyttö toi mulle just kahvia ja maailman herkullisimman palan pehmeää ja kosteaa suklaakakkua, jossa on vielä herkullinen pinkki vaahtokerros päällä. Sain ne kiitokseksi siitä, että vahdin sen tavaroita hetken. Täällä yliopiston pääaulassa (Háskóla torg) on www.student.is sivuston julkistamistilaisuus, siksi täällä saa ilmaista namikakkua sekä parhaillaan datailuani tahdittaa islantilainen musiikkiyhtye, joka soittaa ihanaa musiikkia akustisella kitaralla, huuliharpulla ja läskibassolla. Yliopistolla on yllättävän usein bändejä esiintymässä, vielä nimekkäitä sellaisia. Oletan sen johtuvan siitä, että esiintymismahdollisuudet ovat näin pienessä maassa vähissä, joten ei varmaan vaadi ihan uskomattomia ponnistuksia saada paikallisia jamppoja lavalle soittamaan. 

Vaikka tämä kakku on todella namia (ja pian loppu) (itseasiassa juuri nyt nappasin viimeisen palan, onneksi on vielä muruja lautasella) ei se ehkä itsessään täytä megapaljastuksen kriteerejä.

No tässä se megapaljastus tulee: Me aiotaan Wimin kanssa muuttaa yhteen. Se lopettaa työt Belgiassa tämän kuun, eli lokakuun lopussa, hoitelee byrokratiaa ja paperisotii Belgiassa toivottavasti alle kaksi viikkoa ja muuttaa sitten marraskuun puolessa välissä tänne Islantiin. Nyt alkoi jut ihana biisi soida. Kyllä nää islantilaiset tietää kuinka musiikkia tehdään. Vielä ei olla alettu etsiä asuntoa, mutta viimeistään marraskuussa pitää alkaa. Toiveena ois muuttaa joulukuun alusta, mutta viimeistään tammikuussa haluan muuttaa. En jaksa asua ihmisten kanssa, joita en ole itse valinnut. Noh, jos nyt oikein megapaljastuksissa ryvetään, niin allekirjoitetussa vuokrasopimuksessani lukee, että olen velvoitettu asumaan Leifsgatan asunnossa 31.5.2009 saakka. Sen asian kanssa on väännetty kättä jo jonkin aikaa, ja koska islantilaisilla ei varsinaisesti mene hyvin raha-asioissa tällä hetkellä, eivät vuokranantajani halua päästää minua menemään. Mikäli uusi asukas löytyy, olen vapaa. Luotan siihen, että tammikuussa saapuvien uusien vaihtarien asuntopula on melkoinen ja minunkin huoneeseeni löytyy joku uusi kreisi vaihtari.

Tämä yhteenmuuttaminen kuulostaa varmaan aika aikaiselta, jos joku ois sanonut mulle vähän aikaa sitten, että aion muuttaa yhteen jonkun pojan kanssa, olisin varmaan nauranut tai vetänyt dunkkuun. Nyt en kuitenkaan malta oottaa. Meidän pitää ostaa kaikki huonekalut, astiat yms. koska en oleta asunnossa olevan mitään valmiina. Ja tiedän yhteenmuuttamisen riskit, olen realisti! Nyt en kuitenkaan ajattele realismia, vaan sitä, että haluaisin maalata seiniä. Silleen maalais jonkun hahmon tai coolin jutun seinälle... Voi vitsi ois makeeta. Nyt toi bändi lopetti soittamasta.

Nyyh

Anteeksi kun viime merkinnæstæ on taas vieræhtænyt liikaa pæiviæ. Tællæ kertaa siitæ ei voi syyttææ internetin puutetta, vaan miehiæ. Tai miestæ, nimittæin Wimiæ, pesuainemiestæ.

Aivot on tællæ hetkellæ væhæn tyhjæt, Wim læhti tænææn aamulla puoli kuudelta Reykjavíkin bussiasemalta kohti Keflavíkin lentokenttææ ja Amsterdamia, ja mæ oon niin surullinen etten oikeen pysty tehdæ tai ajatella mitææn. Eipæ sillæ, ettæ tææ olisi eka kerta kun hyvæstelen sen pitkæksi ajaksi. Mutta se on vaikeempaa joka kerta. Tællæ kertaa lohduttaa kuitenkin se, ettæ ens kerralla kun Wim tulee, se myös jææ pysyvæsti eikæ læhde enææ pois.

Yritæn tæyttææ tæn viikon ohjelmalla, ettæ en istuisi kotona suremassa. Nyt aion kuitenkin poistua tææltæ yliopistolta ja mennæ Bónus-ruokakaupan kautta kotiin, ostaa suklaamuffinsseja ja pussillisen jotain suklaanamua. Istua yksin huoneessani, kuunnella musiikkia, tæyttææ itseni suklaalla ja varmaankin pillittææ. Yritæn kuitenkin vælttææ viimeksi mainittua. Wimin saatettuani tænææn aamulla (/yöllæ) palasin kotiin ja itkin varmaan enemmæn kuin olen koskaan itkenyt sitten vauvaiæn. Sellaista oikeen sydæntæmurskaavaa itkua , puoliksi tuskaista huutoa. Onneksi kæmppikset oli læhteneet jo töihin, joten sai ihan yksin siellæ dramatisoida tuskaani. Jos olette næhneet Parapluies de cherbourg -elokuvan, niin tæmæ aamuinen hetki on verrattavissa elokuvan kohtaukseen, jossa mies astuu junaan, juna læhtee liikkeelle ja nainen itkee huutaessaan junan perææn, kun vaunut katoavat veturin savuun... Ja nainen laulaa:

..."Non je ne pourrai jamais vivre sans toi
Je ne pourrai pas,
ne pars pas,
j'en mourrai.."


Nyt læhden lohdutussuklaaostoksille ja kæyn matkalla hakemassa postista (Pósturinn) æiskæn læhettæmæn paketin, jonka tulisi sisæltææ ainakin læmpöinen talvitakki. Kenties huomenna palaan iloisempiin aiheisiin ja lisæilen kuvia, kævimme viime viikolla nimittæin tutkimassa væhæn lisææ Islannin upeita maisemia ja laavakenttiæ!


Ils se sont éloignés dans un dernier regard.