Vaihe 2 saavutettu

Muistan, kun jossain lukion enkunkirjassa oli kappale vieraaseen maahan muuttamisesta. Siinä eli esitelty kaikki eri vaiheet, sellaset tunneskaalat mitä ihminen käy läpi ennen kuin loppujenlopuksi sopeutuu elämään uudessa maassa. Ensimmäinen vaihe on euforia, tunne siitä, että uudessa maassa kaikki on paremmin, kaikki on ihanaa ja kaunista. Ja maitopakkaukset söpöjä. Toisessa vaiheessa iskee viha uutta asuinmaataan kohtaan. Kaikki ärsyttää ja kotimaasta poikkeavat tavat saa vihaamaan uutta maata. Musta tuntuu että mulla on se vaihe alkamassa. Mutta ei se mitään, tiiän että se kuuluu tähän juttuun. Seuraavalla tarinalla on suuri osuus tähän vihan tunteeseen:

Yritin avata Islantilaista pankkitiliä tänään. Kiersin kaikki isoimmat pankit: Kaupþing, Landsbanki ja Glitnir. Islantilaisissa pankkikorteissa on takana omistajansa kuva, joten meikän kortinhommaus tyssäsi siihen. Passikuva pitää teettää, mutta se ei olekaan niin ongelmatonta kuin luulisi. Glitniriä läheltä löysin valokuva-automaatin, mutta 700kr hinta tuntui kalliilta, joten kävelin pitkän kävelykadun toiseen pääähän, Hlemmurin valokuvausliikkeeseen katsomaan, mikäli siellä olisi halvempaa. Liikkeessä palveli varsin mukava vanha mies, joka muuten puhui aivan loistavaa englantia. Mies oli niin leppoisan ja kiltin näköinen, että olin jo astelemassa sisään kuvattavaksi, kunnes ajattelin kysyä varmuuden vuoksi hintaa. Meinasin hajota lattialle, kun mies ilmoitti hinnaksi 35.000kr, eli reilut 30e. Kuinka kuudesta pikku valokuvasta voi pyytää niin paljon? En ole vieläkään toipunut tästä shokista. Voi tsiisus. Jos nyt joku ei sanomatta tajunnut, niin en ottanut kuvia. Pankkikorttiprojekti olkoon jäissä vähän aikaa.

Toinen asia, joka vituttaa, on se, että olin monta kertaa hehkuttanut tätä ihanaa kahvilaa, Hjómalindia (missä nytkin olen), mun kämppikselle. Kerroin, miten ihana tunnelma täällä on, kodikas ja muutenkin tosi harvinaisen hellyyttävä ja viihtyisä, persoonallinen pikku paikka. Jossa soi yleensä vielä tosi hyvä musiikki. Kerroin tarkkaan missä kohtaa Laugaveguria eli pääkatua tämä kahvila sijaitsee, sillä kämppikseni ei ollut käynyt täällä vielä koskaan. Siitä lähtien kun kävin täällä ensimmäistä kertaa, ajattelin, että täältä haluan hakea töitä. Kunnes yhtenä päivänä kämppikseni ilmoitti, että ajattelee hakea tästä samaisesta kahvilasta töitä. 'Haista paska', ajattelin. Ärsyttää aivan helvetisti. Itse en hakenut duunia vielä, koska haluan osata vähän islantia ennen. Mitä hyötyä on kavereista, kun ne on tollasia selkäänpuukottajakusipäitä. Jos se saa duunia täältä, niin en tuu enää ikinä tänne vaikka tää on maailman ihanin paikka. Vittu. Paskiaiset. Pitääkö mun onnitella sitä jos se saa duunin? Tuokaa joku syanidia, heitän sitä sen naamalle.


Noniin hatet sikseen. Tänään Reykjavíkin stadionilla pelataan Islanti-Skotlanti fudismatsi. Kaupunki on täynnä kiltteihin pukeutuneita miehiä. Onnistuin äkkiä nappaamaan yhden kuvankin, kun olin kuvailemassa keskustaa muuten vaan.


Kävelin tänään pubin ohi, jonka edustalla oli iso joukko kiltteihin pukeutuneita, kaljalta haisevia miehiä. Yksi niistä rupes iskemään. En kiinnostunut. Hetki sitten kahvilan ohi kulki säkkipillin johdattama joukko kilttimiehiä. Matsi alkaa varmaan pian.

Nyt se mun kämppis on varmaan takahuoneessa työhaastattelussa. Täällä on niin helppo saada töitä, että se varmana saa sen. Nyt mä en tiedä yhtään mistä mä hakisin töitä... tää olisi just sopivan rento ja boheemi paikka mulle. Kaverit on jossain baarissa katsomassa Suomi-Saksa fudismatsia, taidan lähteä pian sinne puskemaan vähän hatea ja angstaamaan.