Taikauskoiset aislantilaiset

Istun just yliopistolla Háskóla torgilla oman läppärini kanssa dataamassa, koska meillä ei ole vieläkään kotona nettiä. Alakerran nuorelta sinkkumieheltä on kysytty, jos se haluiaisi jakaa langattomansa meijän kanssa, jos me maksetaan sen kuukausimaksut. Vastausta odotellaan ja pelätään. No anyways, suoraan tässä mun vieressä olevan koko seinän kokoisen ikkunan edessä on tikapuut, ja jotkut miehet on katolla hommissa. Hetki sitten nuori mies saapui kulman takaa oikealta puhuen matka- eli mobiilipuhelimeen, meinasi kävellä huomaamattomasti tikkaiden alta, mutta metriä ennen kenties hengenvaarallista alitusta mies huomasi tikkaat, kavahti, käveli taaksepäin ja kiersi tikkaat vähän sellainen "huh, säästyin 1000 vuoden epäonnelta" ilme kasvoillaan.

Nää on kyllä niin taikauskoista kansaa. Tosin ymmärtäähän sen, tonttuja on kaikkialla. Tontut kuuntelevat. Tontut tekevät kepposia... Ei sillä että mulla olisi varaa kuittailla, musta on tullut ihan kamala taikauskopelkuri täällä. Viime yönkin nukuin valot päällä, koska pelkäsin että huoneessani on joku hahmo. Lisäksi tuuli vinkuu ikkunan takana niin aavemaisesti, että ei voi olla pelkäämättä. Heräsin sitten jossain aamu seitsemän maissa siihen, että mulla on valot päällä ja unimaski silmillä.  Odotan poikaystävääni saapuvaksi, ettei tarvitse enää pelätä öisin, yhyy!

ps. mulle tuli eilen vähän ikävä Jyväskylään kun tsekkailin vanhoja kuvia. Aika kultaa muistot. Myös tällä videolla oli osuutensa jyväskyläikävään ja tellisnostalgiaan (=Tellervonkatu, ehkä jyväskylän paras kämppä asua).
 JAAHAS, tämä ei anna mun upata tota videota. Noh, yritän myöhemmin uudelleen. Yy-dyy-dyyd (kuten Ville taidokkaasti videolla ilmaisee).

Ainiin, kävin reilu viikko sitten katselemassa, mitä Reykjavíkin ulkopuolelta löytyy. Sieltä löytyy aika hienoja asioita ja maisemia. Ja söpöjä koiria ja heppoja. Teen oikein kuvaisan ja kuvarikkaan postauksen siitä, kun mulla on enemmän aikaa. Ja kun aivoni pysyvät kasassa, eivätkä valu nenästä ulos.

Jeesukset

Ei-kansainvälisen eli suomalaisen vaihtarikaverini sanoin, olen pian tekemässä jeesukset ja nousemassa kuolleista. Mutta en vielä. Perjantaina iski paikallinen tappokuume, makasin sängyssä kuumeisena kolme päivää putkeen. Tänään viimein uskalsin ulos, koska pakko päästä nettiin. Vähän heikko olo, en meinannut saada soijakaakaotani juoduksi, kun käsi oli liian heikko nostamaan kenties 100g painavan kaffikupposen ylös.

Mistä ne virukset tänne islantiin tulee? Tämähän on eristetty saari, kaukana muusta maailmasta. Nyt tiedän miltä intiaaneista tuntui. Ei ole kivaa, kun valkoinen mies tulee turisteilemaan ja tuo mukanaan sitkeitä viruksia.

Taistelin itseni läpi Islannin taukoamattoman tihkusateen vain päästäkseni tekemään Icelandic.hi.is online läksyjä. Mutta eei, serveri on kaatunut. Kyllä nää islantilaiset tietää miten asioita hoidetaan! Mitä väliä että saat kennitalan, opiskelijakortin, yliopiston nettitunnukset, bussikortin, GSM-liittymän yms elintärkeät jutut sata vuotta myöhässä, kyllä täällä islannissa kovasti raadetaan että saisit ne joo, juodaan kaffetta, syödään kleinureita ja oho oliko mulla töitä tänään, unohdin, no pääasia että sait nää kortit nyt, eikai haittaa että tuli 3vkoa myöhässä?

Myrsky.

Ennen lähtöä Islantiin tajusin kyllä, että tuulen- ja sateenkestävä takki pitää hankkia. Paasasin mamille ja dädille kuinka tuuli voi olla todella navakka ja tehdä lämpöisestäkin ilmasta kylmän. Tämän kaiken informaation olin empiirisesti havainnut oleskellessani Tanskanmaalla pidempiä aikoja.

No, eilen sain kuitenkin huomata, että tätä informaatiota ei voi suoraan soveltaa Islantiin. Sunnuntaina tsekkailin uutisista, että tiistaiksi on luvattu tuulta 15 m/s ja keskiviikoksi yli 20 m/s.  Aika hurjaa menoa siis, jos on tottunut Suomen tukehduttavaan 3 m/s leppoisaan pikku tuuleen. Hengailin sitten kirjastolla sulkemisaikaan asti (22.00), mutta kun poistun lukusalin tuudittavasta kehdosta kirjaston aulaan, meinasin pissiä housuun. Isoista lasi-ikkunoista näin kuinka tuuli hakkasi seiniä, puut olivat n. 90 asteen kulmassa maahan ja tuuli vinkui ikkunoiden raoista niin sairaan kovaa, että se oli mulle ihan uutta. No, peloissani ja pakon sanelemana lähdin kävelemään ulos ja katsoin kuinka islantilaiset poistuivat nelivetomaastureillaan kirjaston pihalta täysin turvassa vallitsevalta myrskyltä. 

Noh, n. 15m kirjastolta eteenpäin tienristeyksessä tuuli melkein kaatoi mut kumoon, sain paniikkikohtauksen ja aloin hyperventiloida. Paniikki vaihtui adrenaliiniksi, kun primitiiviset selviytymisvaistot puskivat jostain selkärangasta tai hypopatalautatamuksesta. Voin sanoa, että kyllä pelotti. Paikalliset tiesivät että näillä säillä ei paljoa kannata ulkona liikuskella ja olinkin ainoa jalankulkija näkösällä.

Kiipesin sitten portaat moottoritien yli menevälle sillalle, puristin molemmilla käsillä sillan kaiteita portaiden yläpäässä ja mietin muutaman sekunnin uskallanko edes mennä sillalle. Vaihtoehdot oli aika vähissä, joten menin, ja voi saatana. Sade piiskasi ties mistä suunnasta, kannan 2000kg painavaa gymbaggia olalla melkein kaksinkerroin taittuneena ja puristan sillan kaidetta joka askelmalla. En päästänyt sekunniksikaan irti. Pelkäsin kokoajan aivan helvetillisesti  ja luulin lentäväni sillalta jonnekin autojen keskelle.

Illalla mulle tulkattiin lehdestä, että tällaiset kovat tuulet/myrskyt vahvistuvat aina iltaa kohti.
Tänään sain informaatiota, että eilisen kaltaiset myrskyt Islannissa ovat jämiä Amerikassa pyörineistä hirmumyrskyistä. Ja en epäile sekuntiakaan. Kyseessä ei ollut mikään pelkkä tuuli.

Täksi päiväksi on luvattu vielä kovempaa tuulta kuin eilen, joten taidanpa häipyä täältä yliopistolta viimeistään ennen seitsemää. Ai löörnd mai lessön yesterday.

Vaihe 2 saavutettu

Muistan, kun jossain lukion enkunkirjassa oli kappale vieraaseen maahan muuttamisesta. Siinä eli esitelty kaikki eri vaiheet, sellaset tunneskaalat mitä ihminen käy läpi ennen kuin loppujenlopuksi sopeutuu elämään uudessa maassa. Ensimmäinen vaihe on euforia, tunne siitä, että uudessa maassa kaikki on paremmin, kaikki on ihanaa ja kaunista. Ja maitopakkaukset söpöjä. Toisessa vaiheessa iskee viha uutta asuinmaataan kohtaan. Kaikki ärsyttää ja kotimaasta poikkeavat tavat saa vihaamaan uutta maata. Musta tuntuu että mulla on se vaihe alkamassa. Mutta ei se mitään, tiiän että se kuuluu tähän juttuun. Seuraavalla tarinalla on suuri osuus tähän vihan tunteeseen:

Yritin avata Islantilaista pankkitiliä tänään. Kiersin kaikki isoimmat pankit: Kaupþing, Landsbanki ja Glitnir. Islantilaisissa pankkikorteissa on takana omistajansa kuva, joten meikän kortinhommaus tyssäsi siihen. Passikuva pitää teettää, mutta se ei olekaan niin ongelmatonta kuin luulisi. Glitniriä läheltä löysin valokuva-automaatin, mutta 700kr hinta tuntui kalliilta, joten kävelin pitkän kävelykadun toiseen pääähän, Hlemmurin valokuvausliikkeeseen katsomaan, mikäli siellä olisi halvempaa. Liikkeessä palveli varsin mukava vanha mies, joka muuten puhui aivan loistavaa englantia. Mies oli niin leppoisan ja kiltin näköinen, että olin jo astelemassa sisään kuvattavaksi, kunnes ajattelin kysyä varmuuden vuoksi hintaa. Meinasin hajota lattialle, kun mies ilmoitti hinnaksi 35.000kr, eli reilut 30e. Kuinka kuudesta pikku valokuvasta voi pyytää niin paljon? En ole vieläkään toipunut tästä shokista. Voi tsiisus. Jos nyt joku ei sanomatta tajunnut, niin en ottanut kuvia. Pankkikorttiprojekti olkoon jäissä vähän aikaa.

Toinen asia, joka vituttaa, on se, että olin monta kertaa hehkuttanut tätä ihanaa kahvilaa, Hjómalindia (missä nytkin olen), mun kämppikselle. Kerroin, miten ihana tunnelma täällä on, kodikas ja muutenkin tosi harvinaisen hellyyttävä ja viihtyisä, persoonallinen pikku paikka. Jossa soi yleensä vielä tosi hyvä musiikki. Kerroin tarkkaan missä kohtaa Laugaveguria eli pääkatua tämä kahvila sijaitsee, sillä kämppikseni ei ollut käynyt täällä vielä koskaan. Siitä lähtien kun kävin täällä ensimmäistä kertaa, ajattelin, että täältä haluan hakea töitä. Kunnes yhtenä päivänä kämppikseni ilmoitti, että ajattelee hakea tästä samaisesta kahvilasta töitä. 'Haista paska', ajattelin. Ärsyttää aivan helvetisti. Itse en hakenut duunia vielä, koska haluan osata vähän islantia ennen. Mitä hyötyä on kavereista, kun ne on tollasia selkäänpuukottajakusipäitä. Jos se saa duunia täältä, niin en tuu enää ikinä tänne vaikka tää on maailman ihanin paikka. Vittu. Paskiaiset. Pitääkö mun onnitella sitä jos se saa duunin? Tuokaa joku syanidia, heitän sitä sen naamalle.


Noniin hatet sikseen. Tänään Reykjavíkin stadionilla pelataan Islanti-Skotlanti fudismatsi. Kaupunki on täynnä kiltteihin pukeutuneita miehiä. Onnistuin äkkiä nappaamaan yhden kuvankin, kun olin kuvailemassa keskustaa muuten vaan.


Kävelin tänään pubin ohi, jonka edustalla oli iso joukko kiltteihin pukeutuneita, kaljalta haisevia miehiä. Yksi niistä rupes iskemään. En kiinnostunut. Hetki sitten kahvilan ohi kulki säkkipillin johdattama joukko kilttimiehiä. Matsi alkaa varmaan pian.

Nyt se mun kämppis on varmaan takahuoneessa työhaastattelussa. Täällä on niin helppo saada töitä, että se varmana saa sen. Nyt mä en tiedä yhtään mistä mä hakisin töitä... tää olisi just sopivan rento ja boheemi paikka mulle. Kaverit on jossain baarissa katsomassa Suomi-Saksa fudismatsia, taidan lähteä pian sinne puskemaan vähän hatea ja angstaamaan.

Practical Icelandic

Tænææn se alkoi, varsinainen opiskelu nimittæin. Kaksi luentoa islantia takana, toinen puhumaan opettelua ja toinen vocabulary-kurssi. Kahdeksalta aamulla alkavan keskustelukurssin ensimmæinen osa on vapaaehtoinen...
saattaapi olla etten toista kertaa aamu kahdeksaksi maanantaina siis raahaudu. Vaikutti yllættævæn helpolta, ruotsin avulla ymmærtææ niin paljon. Sææliksi kæy ranskalaisia, miten ne muka voi oppia puhumaan islantia ikinæ?

Nokkelimmat onkin saattaneet jo arvata ettæ olen yliopiston maceilla. þþþþþ
En oikein tiedæ onko parempi kæyttææ a:ta vai æ:tæ sen suomalaisen korvikkeena. Mutta olen nyt næemmæ pæætynyt æ:hæn, sillæ onhan se paljon hauskemman nækoinen.

Mun pitæisi varmaan ottaa kuva Reykjavíkin keskustasta, se on jotain sanoinkuvaamatonta.
Ei normaaleja ketjukauppoja, vain pieniæ design-putiikkeja. Tænææn saksalaisten kanssa mietittiin,
mistæhæn tææltæ saisi Skypeæ varten kuulokemikrofoneja. Kukaan ei tiennyt. Keskustassa tai missææn sen læhettyvillækææn ei ole normaalia tavarataloa,
elektroniikkakauppaa, ei yhtææn mitææn. Vaatekauppoja ja second handeja on sitækin enemmæn. Næin viikon kokemuksella voisin sanoa, ettæ Islanti ei ole normaali maa missææn suhteessa. Vai onko se muka normaalia, ettæ H&M:ææ ei loydy koko maasta!

Perillä.

Terveisiä Islannista!
Alkushokki ja massiivinen kaaos painaa pahasti päälle näin ekoina päivinä... Päivä päivältä vähemmän kuitenkin. Kaaosta lievittää myös se, että sain kennitalan eli henkkaritunnuksen tänään. Kennitalan avulla olen olemassa ja saan paikallisen puhelinnumeron, netin, bussikortin, opiskelijakortin -kaiken.

Reykjavík on maailman läppirikeskus, mac book on varmaankin kiinteä osa paikallisten asukokonaisuutta, pistokkeita löytyy yliopiston joka pöydästä ja tietenkin luentosaleissa jokaista penkkiä varten on oma pistoke. Itsekin otan osaa tähän läppärikulttuuriin mun vanhalla paskalla Acerilla, mutta hei, tää on ihan kiva. Istun maailman ihanimmassa kahvilassa, musiikki soi kovalla ja neljä pariskuntaa tanssii jotain tangon tapaista. Äsken soi Björk. Olen niin onnellinen siitä, että Reykjavikista ei taida edes löytyä oksettavia pyllynpyöritys lihatiski joujou -baareja, vaan altsu on se juttu. Ja sehän sopii meikälle. Tätä mä tulin tänne hakemaankin, hassuja pieniä kahviloita, hassuja pieniä ihmisiä, hassuja pieniä taloja ja isoja maisemia.