Tarina pienestä mustasta koirasta ja sinisestä paketista

Olipa kerran, kauan, kauan sitten (ainakin 1kk) kaukaisessa jäämaassa tyttö, joka kovin ikävöi rakasta ystäväänsä. Päivin ja öin hän ystäväänsä kaipaili, ymmärsi pian joulun tulevan ja alkoi valmistaa lahjaa pikku ystävälleen. Punaiseksi lakatuilla sormenpäillään hän tarttui puikkoihin ja alkoi taikoa mustasta langasta pienen pientä mustaa sukkaa. Hän näet tahtoi ilahduttaa ystäväänsä. Sukka ei kuitenkaan maistunut millekään, eikä tuoksunut erityisen mehukkaalle. Jotain oli tehtävä, pieni musta ystävä ei ilahtuisi mauttomasta lahjasta. Tyttö matkusti lentävien ponien vetämillä vaunuilla taikakauppaan (bussilla Haugkaupiin) ja osti ystävälleen ison, häränlihatäytteisen maukkaan ja tuoksuvan luun.
Luun hän työnsi sisään sukkaan, "Sääriluu!" hän nauroi.

Lahjan hän kääri paperiin ja yhä uudelleen paperiin, sillä tiesi ystävänsä pitävän repimisestä. Viimein suloisilla elukkakuvioilla koristeltu paketti oli valmis, joten tyttö toimitti paketin Joulupukille (joka muuten onkin jäämaassa varsin tunnettu veikko).
***
Jouluaattoilta, Nummenpäässä pienessä tuvassa, musta koira odottaa pukkia malttamattomana. Viimein takaovelta kuuluu rapinaa, ja musta koira rientää häntä ja pää viidentenä ja kuudentena jalkana ovelle. "PUKKI!" haukahtaa pieni musta koira innoissaan.



"Apua, apua en voi pysyä paikoillani!" huutaa pieni musta koira ja juoksee innosta sekaisin ympäri keittiötä. (Mikäs siinä pukilla on kourassaan, pohtii kameramies)



"Noh, rauhoitus nyt pieni musta koira." Sanoo pukki ja kutsuu koiraa Remuksi. "Pukilla on sinullekin lahja, jos maltat vain odottaa"

***


Pukki jakaa lahjat kuusen alle. Kameramies ottaa pienestä mustasta koirasta pose-kuvia kuusen vierellä. Pieni musta koira eli Mustikka söpöilee esimerkillisellä tavalla. Partakin on melkein yhtä valkoinen kuin pukilla!

"Sininen paketti on minun! Se tuoksuu luulle ja ihanalle häränlihalle. Se on minun, antakaa jo!" Sanoo koira ja haistelee hermostuneesti paketteja kuusen alla.

"Oikein, pieni musta koira! Se on sinun pakettisi. Kas tässä!" Sanoo pukki hymyillen.
"Jes jes jes!" ajattelee vuffeli ja juoksee paketti suussaan eteiseen.

"Hyökkäys!"








"Hyvä Romi, REVI REVI!!" huutaa kameramies.


"mums, mums, ihana luu. Mutta mikä tämä musta juttu on?"



***
Aluksi pienellä mustalla koiralla on hieman vaikeuksia keksiä, mihin pientä mustaa sukkaa käytetään. "Onko se hattu?"




Pian pieni musta koira kuitenkin äkkäsi. Pienellä avustuksella pieni musta sukka sujahti pikkuruiseen mustaan tassuun. "Se on lämmin. Kiitos Laura!"




Sen pituinen se.
***

ps. Myös muut Lauran kutomat sukat pääsivät käyttöön heti aattoyönä. Siitäkös hän oli mielissään.

Óska eftir 2ja herbergja íbúð

En joudukaan kokeilemaan millaista on olla asunnoton vieraassa kaupungissa, uusi asunto löytyi Reykjavíkista!

Se on ihana. Paras. No ei ehkä yleisellä mittakaavalla paras, mutta juuri mun makuuni. Haluttiin Tuplaveen kanssa jotain persoonallista ja särmikästä, ihan normaaliin valkoseinäiseen, tylsään kaksioon ei aiottu tyytyä. Asuntoja metsästettiin netistä (mm. www.leiga.is, www.mbl.is) sekä joka päivä tsekattiin ilmaislehti Fréttablaðið, josta meidän asunto sitten löytyikin.

Asuntoja juostiin katsomassa useita, veikkaisin että reilusti päälle kymmenen. Tuli nähtyä sellaisia rotanloukkoja, että saan niistä traumoja varmaan vielä pitkän aikaa.

Kaksio me haluttiin alle 90.000kr/kk ja saatiinkin kolmio reilusti alle hintatoiveen. Vois siis sanoa että kävi melkoinen lykky. Huonekaluja ei kämpässä ole yhden yhtä. Sellaisia itse omistamme myöskin pyöreät nolla. Jääkaappeja sen sijaan on kaksi, toinen ihan hiton siisti. Tavallaan mielenkiintoista luoda itselleen asunto ja aloittaa ihan nollasta. Unelmoin yhden vessanseinän ja yhden olkkarinseinän maalaamisesta jollain ihanilla väreillä. Ei valkoisia seiniä! W sanoo että olen tyhmä kun puhun toiveistani maalata. Yritän kuitenkin saada tahtoni läpi.

Tammikuussa alkaa ankara sisustaminen, ja sitä kautta varmaan myös ankara stressi. Otan paljon kuvia meidän uudesta asunnosta ja teen siitä postauksen tänne blogiin, heti kun pystyn!

ps. Asunnossa on maailman paras vierashuone, start planning your trip!

Väsynyt, mutta onnellinen tai ainakin sekaisin.

Suomessa!
Muutama viipale ruisleipää syöty, muuta en ole vielä pystynyt syömään, kun painaa kamala 2h jetlagi päälle ja muutenkin pää vähän sekaisin. Islannissa valojen keskellä tuntui että joulu tulee pian, mutta nyt en oikein tiedä miksi olen täällä. No Romia paijaamassa tietty.

Heräsin tänään 04:20 ja kipitin matkalaukkujen ja kantopojan kanssa bussiasemalle 05:28. Bussi ajoi pimeyden ja laavakenttien halki, ja kasin maissa lensin ilmoille. Arlandassa tunnin vaihto ja maanpäällinen stressihelvetti. Olin päättänyt että pakko ehtiä Max hamppariravintolaan ostamaan maailman ihanin ateria eli GI-mål, tunti aikaa, piti vaihtaa terminaaleja eli suorittaa turvatarkastus yhteensä 2 kertaa + eksyilyä + aterian valmistumisen odottelua + some more eksyilyä => Juoksen paniikissa portille, nyyhkytän, pyydän hurreilta apua terminaalin löytämiseen, lento lähtee 13:00 ja kello on 12:55 kun juoksen ja juoksen painavan kamalan kassin kanssa, viimein löydän paikan uuteen turvatarkastukseen, ohitan kaikki ihmiset jonossa, saan osakseni huuteluja ja vihaisia katseita, hihnalla turvatarkastus tökkii koska en jaksanut ottaa läppäriä ulos kassista, paniikki, pari minuuttia lennon lähtöön ja kun astun ulos turvatarkastuksesta joku virkanainen nappaa mut ja hoputtaa portille, sanoo että laukkuni odottavat. Mistä nainen tiesi kuka olen, en todellakaan tiedä. No, kirjaimellisesti 1min ennen koneen lähtöä saavun koneeseen puuskuttaen ja hiki valuen. En olisi ikinä uskonut ehtiväni.

Ja mikä pahinta, hamppariateria ei edes ollut sen arvoista. Se ei maistunut enää hyvälle, ja se lihapihvi kuvotti mua.

Nyt istun kotona Nurmijärvellä, odotan Salkkareiden alkua ja puhelua Finnairilta. Laukkuni ei näemmä saanut mun seikkailuista tarpeekseen, vaan päätti seikkailla Arlandassa itsekseen vähän lisää eikä täten ehtinyt samaan koneeseen kanssani. Nyt se todennäköisesti on jo matkalla luokseni. Toivon niin. Laukussa on paljon tuliaissyötäviä ja lahjapaketteja.

Laura meikki- ja muotiblogi osa 2

Olen löytænyt ehkæ maailman parhaan maskaran. Mikæ parasta, sain sen ilmaiseksi, kun jotain valitin L'orealille ja ne læhetti sen hyvityksenæ postissa. Ensin se oli musta ripset klimppaava paska, mutta sitten opin uuden tekniikan ja ah, mikæ mæætsik wand se onkaan! Olen sitæ mieltæ, ettæ jokaisen tulisi kæyttææ sitæ ja siksi kerron siitæ nyt teille , ystævæiseni.

Sen nimi on L'oréal Double extension Beauty tubes. Siinæ on toi pidentævæ valkoinen mössö mukana, mutten jaksa melkein koskaan kæyttææ sitæ. Mielestæni menee hieman liiallisuuksiin ja myös perkeleen rasittavaksi, ettæ ripseni osuvat silmælaseihini ja raapivat linssejæ joka ræpæytyksellæ.

Ja nyt paras juttu: kun illalla væsyneenæ tahi laskuhumalassa alat pestæ meikkipakkelia pois, Beauty tubesin poistoon ei tarvitse pisaraakaan silmæmeikinpoistoainetta, pelkkæ vesi riittææ. Eikæ silmien alle jææ mustaa suttua, maailman mustasilmænaluisimpana ihmisenæ (toi on hei sana) voin sen kertoa. JA! parasta on se, ettæ kun læmpöisellæ vedellæ silmiæsi huuhtelet, Beauty tubes ei poistu mustana suttuna, vaan ihan kuin ruohona tai jonain, se siis kuoriutuu ripsen pææltæ putkena (Beauty tubes hei!). Eli se ei hajoa vaan sæilyy putkilona ja huuhtoutuu pois! Parasta! Ja kaikki læhtee pelkællæ læmpöisellæ vedellæ.

Joo, ja næyttææ ripsissæ tosi hyvæltæ, tuuheuttaa ja pidentææ sikana ilman sitæ valkoistakin. Melkein parempi ilman, sanoisin. Kestææ vesisadetta ja kyyneleitæ, testattu on.

Ostakaa! Ostakaa ostakaa, ettei sitækin vedetæ pois markkinoilta niinkuin mun edellinen lemppari maskara. (ok, oma lehmæ ojassa taas)

Under the influence.

Olen koululla ottamassa kuvia itsestæni blingbling-huppari pæællæ. Miesten ræppiblingbling-huppari.
Muut lukee tentteihin, minulla on fiksumpaa tekemistæ.





Olen syyntakeeton, luin juuri yhden tytön blogia jossa se postaa vaan kuvia itsestææn ja meikeistæ. Mækin haluan meikkiblogin. Narsistisen meikkiblogin. Tai muotiblogin. Hei kaikki, ostakaa huppareit, ne on nyt muotii kert mun blogissaki on.

Onnea Suomi t:ulkosuomalainen

Muutama viikko sitten postilaatikostamme kilahti vaalea kirjekuori, jossa ihme kyllä oli minun nimeni. Kirje oli sinänsä poikkeuksellinen, että se oli koristeltu kultaisella, kohopainetulla Suomenleijonavaakunalla. En tapaa aivan näin virallista postia saada, joten shokista selvittyäni aloin pohtia miksi minua kenties Halosen Tarja näin kirjeitse lähestyy. Seisoin käytävällä kultainen kirjekuori kädessäni ja tajusin että itsenäisyyspäivähän on aivan pian. Kenties Tarja on niin ylpeä täällä Islannissa suorittamistani meriiteistä, että hän kutsuu minut Linnan juhliin? Olenhan toki edustanut isänmaatani arvokkaasti ja kunniakkaasti täällä laman runtelemassa Islannissa.

No, arvaukseni ei osunut kovin kauas, kutsu oli nimittäin Suomen itsenäisyyspäiväjuhliin. Ei vaan niihin Helsingissä vietettäviin, vaan Reykjavikin Norræna husiðissa vietettäviin. Norræna husið on Alvar Aallon suunnittelema rakennus, täynnä pohjoismaista tunnelmaa (ja siellä pääsen lukemaan myös Hesarin!).
Kutsu tuli vielä kaiken kukkuraksi islanniksi ja vaikealla kaunokirjoituksella kirjoitettuna, mutta onnistuin murtamaan salakielen ja kaivamaan ulos tarvittavat faktat. Huomenna juhlistan siis itsenäistä Suomea muiden suomalaisten kanssa Norræna husiðissa, hienoissa vaatteissa, shamppanjalasi kourassa ja toivottavasti paljon ilmaista ruokaa massussa.

Jänniä juttuja

Yksi jännä juttu on se, että tämä islantilainen näppis osaa kirjoittaa suomea.

Toinen jännä juttu:
Tänään matkalla yliopistolle vihoviimeistä tenttiä varten (joka meni muuten hyvin), kävelin viattomana pitkin tietä, niinkuin nyt yleensä tehdään, kunnes näin hienon mustan linnun. Pikimusta korppi hengaili siinä aivan parin metrin päässä. Sitten se lehahti katulampun päälle. Epäilen sen olevan samainen veijari, jonka näin jo pari viikkoa sitten melkein samassa paikassa. Täytyy sanoa että kyllä on upea elukka. Pelottava, hiton pelottava. Saattaa nokkaista ihmiseltä silmät päästä raivostuessaan, niin ainakin luulen. Suuri, ja sanonpa nyt vielä kerran että on todella kaunis lintu, sellaisella goottimaisella tavalla.

Kolmas jännä juttu:
Tiedättekö mitä rootbeer on? Se juoma, jota Mena Suvari juo Lesterin eli Kevin Spaceyn keittiössä elokuvassa American beauty. Olen aina ihmetellyt mitä se on. Kiitos islantilaisten, näiden pikku jenkkien, olen nyt astetta viisaampi. Se on mallaksesta valmistettua, paksuhkoa ja pehmeää alkoholitonta juomaa. Maistuu hieman kaljalta, mutta ei kovin paljoa koska minäkin pidän sitä suhteellisen maukkaana juomana. Täällä Islannissa siitä on tehty taivaallista joulujuomaa, mallasbeeriä sekoitettuna kuplivaan appelsiinilimpskaan, oikeen vanhanaikaisen makuiseen sellaiseen, aika paljon niin kuin jaffaa. Olen täysin addiktoitunut. Kuulostaa varmaan pahalta, mutta se on ihanaa. Maistuu pehmeältä, ei liian kuplivalta niinku normi limppari.

Juon sitä ainakin 0,5l tölkin päivässä. Juon sitä parhaillaankin ja join äskenkin, nautiessani ravitsevaa hamburgari-päivällistä yliopiston kahvilassa. Huomatkaa Wimin lakattu fakkisormi eli keskari.

Olen henkissæ!

Olen pahoillani ja pettynyt ettæ olen estynyt kirjoittamasta blogiini næin pitkææn aikaan. Ei sillæ ettei asiaa olisi, pæinvastoin kokoajan tekisi mieli kirjoitella ja lisæillæ kuvia. Tæssæ lista syistæ miksi en sitæ ole tehnyt:

- Olin koko viime viikon kuumessa, kykenemættæ edes nousta sængystæ. Tæstæ kiitos kuuluu ystævælleni Wimille, joka toi minulle mukavan viiruksen Belgiasta

- Tentit painavat pæælle, tællæ viikolla vielæ kaksi (2) tenttiæ (Orðaforði eli kielioppi ja Itseopiskelukurssi, islantia kaikki tyynni)

- Tietokoneeni hajosi eli meni niin sanotusti paskaksi. Onneksi eræs n.2000GB TimeCapsule pelasti tiedostoni, mutta armaalla Acerillani ei voi enææ næpæyttææ yhtækææn kirjainta. Sen saa kyllæ pæælle ja tiedostoihin pææsee kæsiksi, mutta se temppuilee ja kæyttæytyy varsin oudosti eikæ næppæimistö kirjoita enææ minun tuntemiani aakkosia. Pitææ siis odottaa ettæ pææsen joululomalla suomeen formatoimishommiin!

Tænææn tæællæ yliopistolla esiintyi FM Belfast niminen islantilainen yhtye, samainen orkka lopetti Iceland Airwavesin Nasa-nimisessæ baarissa. Voi niitæ aikoja.... silloin mulla oli niin mukavaa. Oli kyllæ nytkin, tultiin Wimin kanssa varta vasten sitæ kuuntelemaan ja oli aivan yhtæ hyvæ kuin viime kerralla. Tai ainakin melkein. Tarjolla oli myös ilmaista sienikeittoa, mutta siihen paskaan en koskenut.

Nythæn teitæ kiinnostaisi kuulla kuinka mulla ja ulkomailta toimiteltulla poikaystævællæni menee, eikö vain?? NIIN juoruja sitæ vain janotaan...? Hmm, mitenköhæn heillæ menee? Kenties heittelevæt toisiaan lautasilla ja raivoavat? Tai sitten ratsastavat rannoilla valkoisilla hevosilla ja silittelevæt pehmoisia pupusia samalla kun kuiskivat herkkiæ rakkauden sanoja? Niin niin, enpæ kerro oikeaa vastausta, hah!

Mutta kerron sen, ettæ joskus miehistæ on verratonta apua. Reykjavíkin kadut ovat tæynnæ mustaa jæætæ, mikæ on melko petollista minulle uusissa SthlmDG nais-sipsutuskengissæni. Hyvin useaan otteeseen meinasin lennellæ jos minnekin suuntaan ja yhden kerran otin jo 2cm vajaa perskosketusta asfalttiin, kunnes kenties amerikkalaisen jalkapallon harjoittama mieskæsi tarrautui kæsivarteeni ja pelasti minut jo læhes varmoilta lipoilta. Kiitos.

Tyrkiske flasker

Noh, myönnettæköön ettæ væhæsen odotan huomista. Aika jænskææ. Huomenna tulee belgialainen Wim ja omaksuu islantilaisen identiteetin. Siitæ læhtien hænet tunnetaan nimellæ Wimmúr. Minun islantilainen identiteettinimeni on Lára.

Lára og Wimmúr finnst gaman að búa á Íslandi.

Sitten leivotaan porkkanakakkua.

Nyt mua kutittaa korvasta eikæ se lopu.

Ainiin, ja syön tanskalaisesta Tiger-kaupasta ostettuja Tyrkiske flasker -namuja, jotka ovat kuin turkinpippureita, mutta vain pullon muotoisia. Nami.

Nyt menen kotiin siivoamaan ja piilottamaan joululahjavillasukkia uteliailta silmiltæ!

Naama kannessa.

Ja puolensivunkokoisena sisällä. Juuri edellinen aukeama oli lehden keskiaukeama, olen hieman pettynyt etten päässyt keskiaukeaman tytöksi.

Tämä lehti ilmestyy kaikissa pohjoismaissa, joten varmaan Sinunkin yliopiston/amk:n vaihtariasioita hoitavasta kansliasta löytyy kyseinen Study abroad -lehti.

Suosi suomislantilaista

Nyt on perus lamanehkäisykeinot otettu käyttöön Islannissa ja 'veldu íslenskt'-kampanja on pärähtänyt käyntiin. Selailin pari päivää sitten Frettablaðið-lehteä, jossa oli ties kuinka monta sivua pitkä lista asioista, jotka ovat islantilaisia (eli toisin sanoen lista asioista, joita sinun pitää ostaa ellet halua olla maanpetturi).

Ainoa keino pelastaa tämä maa turmelevan ja riuduttavan laman kourista on siis ostaa läjäpäin paikallisia tuotteita. Mitä nämä tuotteet sitten ovat? Onko mun pakko ostaa 10 villapaitaa, 100 kerää villalankaa ja 500kg lampaanlihaa? Viimeiseen en kyllä suostu, lupasin Islannin lampaille, etten syö niitä. Ne on paljon onnellisempia kirmatessaan vuorilla vapaina, kuin mut vatsalaukussani. Mutta saako tästä maasta muuta kuin lammasta? Kurkkua saa! Bónuksesta saa halpaa kurkkua, jossa lukee isolla íslensk. Tomaatteja saa myös, sekä namia. Kaikki muu taitaakin olla tuontitavaraa.

Sitten täältä saa sitä paljon puhumaani designia, mutta siihen en sormellani koske. En maksa 500e jostain ihme vaatereuhkasta (no ok, ne on monesti myös tosi hienoja mutta silti). Reykjavíkin suuresta ostoskeskuksesta Smáralindista saa myös mainoksen mukaan KAIKKI tuotteet 50% alennuksella, koska näemmä kaupat tekevät tappiota kun kellään ei ole enää varaa ostaa mitään. Pakko saada tavaraa ulos ja tuloja sisään, vaikka sitten alennettuun hintaan. Uskomatonta!

Vakipaikan onni ja kirous.

En valitettavasti omista internettiä kotonani Leifsgatalla, joten pari kertaa viikossa raahaan tietskarini yliopistolle nauttimaan langattomasta internetistä. Yleensä tänne tullessani sovin Skype-deitit joko äitin tai Wimin kanssa, joskus molempien. Äitin kanssa puhun yleensä about tasan tunnin, Wimin kanssa vähintään kolme (se ei haluaisi, koska sen pitäisi tehdä töitä, mutta tähän mennessä olen saanut sen aina seireenimäisesti houkuteltua venytettyihin puheluihin).

Olen löytänyt hyvän vakipaikan, Háskóla torgin alakerrassa käytävän varrella on erittäin skandinaavista designia edustava viininpunainen nahkasohva, joka sijaitsee soppelisti riittävän kaukana ympäri Háskóla torgia sijoitetuista pöytäryhmistä. Ajattelin, että tässä käytävällä ihmiset vain kävelevät ohi eivätkä koita opiskella, joten tässä varmaan häiritsen ihmisiä skypetykselläni vähiten. (Info: Islantilaiset opiskelijat opiskelevat yliopistolla läppäriensä kanssa aina yömyöhään asti. Joskus olen ollut täällä klo 01 asti ja vasta silloin olin viimeisten lähtijöiden joukossa. Ihme sakkia.)

Eniveis, olen vähän ajatellut että josko musta kohta veistetään tähän sohvalle patsas, kun tässä harvoin istuu kukaan muu kuin minä. Äsken sitten se tapahtui. Avaimet farkkujen lenksussa kilisten pitkä mies, jota epäilen yliopiston talonmieheksi, lähestyi minua kun olin juuri iskemässä kamojani tähän sohvalle. Sanoi jotain islanniksi, johon sanoin että sorkke en puhu juurikaan islantia. Mies piti pienen tauon, jotka kenties hänen miesaivonsa vaativat kielen vaihtamiseen ja totesi englanniksi hymyillen "This is your place? You are always here." Vastasin vähän huvittuneena että juu, tämä on hyvä paikka (huom. englanniksi) ja mies poistui.
Minä jäin hihittelemään sisäisesti ja aloin pohtia paikanvaihtoa.

Minuutin kuluttua kuulin tuttua avainten kilinää, sama mies käveli lähelleni, virnisteli taas ja sanoi "You always talk to skype here." Siinä vaiheessa alkoi huvittaa melkoisesti hyvinkin paljon, ja sanoin että juu tämä on hyvä kun en tod.näk. häiritse ketään joka yrittää opiskella.

Voi jösses. Oon kyllä vähän aavistellutkin, että iltaiset vakkariasiakkaan täällä varmaan tunnistaa mut jo skypetyttönä, mutta onhan tämä nyt vähän huvittavaa. Onko tuo talonmies siis nauttinut kaikista mun ja Wimin kinasteluista ja ikävälässytyksistä? Apua... Nyt en tiiä pitäisikö mun coolisti jatkaa tämän paikan omistamista vai etsiä joku toinen pätevä nettailupaikka?

Yes we can.

KIITOS! amerikkalaiset 4.11.2008

Sanotaan, että ihmiset eivät opi virheistään, mutta kansakunta näemmä oppii. Hyvä niin. 3. päivän aamuna, islanninkiälen ääntämistunnilla herättivät tulevat vaalit vähän keskustelua. Siellä sain yhdeltä jenkiltä kuulla, että Ameriikan Ambassaadi elikkäs Suurlähetystö järjestää vaalivalvojaiset Grand Hotel Reykjavíkissa kello 9.pm alkaen.

Pyysin Maijaa ja kaimaani lähtemään mukaan, ja Hlemmurin bussiasemalla meitä olikin yhtäkkiä iso porukka internationaalista väkeä matkalla Grand hotellille.

Se hotelli oli palatsi, kahdella isolla screenillä näytettiin jenkkikanavia, toisella republikaanien propagandapaskakanavaa Fox"news"iä, toisella näkyi CNN. Visiteerattuani Obaman standia, napattua mukaani hienon rintaneulan, juotuani ilmaista viinaa ja naposteltuani masun täyteen ilmaista herkkuruokaa, parkkeerasin itseni tiukasti salin vasemmalle, CNN-screenin puolelle.
Mainittakoon, että sain ilmaisista hedelmistä (tuoretta ananasta, kiiviä sekä hassuja punaisia siemenennäköisiä pehmoisia ihania juttuja) varmaankin enemmän vitamiinejä, kuin olen saanut koko aikana täällä Islannissa. Myös tilasin baaritiskillä namuisan meloni-Breezerin ja hymyillen poistuin baaritiskiltä se kourassani, maksamatta tietenkään koska hei, olihan ne ilmasen viinan bileet. Menin juhlasaliin ja kiljuin kaikille "Free booze!!! YESS!! it was freeeeeeeee!". Silmät loistaen ystäväni kirmasivat baaritiskille, palasivat kädet tyhjinä ja ystävällisesti informoivat minua, että Breezerit maksavat kylläkin 900kr.
Noh, kyllä mä kuulin että se baarimikko sanoi mulle jotain laitettuaan pullon tiskille, mutten kuullut mitä se sanoi joten poistuin vain hymyillen ilmainen viina kourassani... En uskaltanut sen jälkeen mennä enää tilaamaan mitään. Mutta oli siellä sitten alkomahoolia joka oli ihan oikeasti ilmasta..








Moikkasin Obamaa ja onnittelin voitosta. Se lupas soitella ;)

Megapaljastus nro. 2

Kun kerta tässä on nyt paljastelemaan ryhdytty, niin antaa mennä sitten. Itse ehkä tämän kakkospaljastuksen yhteydessä kyseenalaistan tuon "mega-" etuliitteen, mutta oletan että jotkut minut tunteva ihmiset saattavat shokeerautua tästä paljastuksesta hyvinkin. Se ei ehkä nimittäin ole kovin lauramaista käytöstä.

Juttuhan on siis niin, että minä, Laura I. Lukander olen alkanut uuden harrastuksen. Uuden harrastuksen nimi on "kutominen". Ollakseni hieman spesifistisempi kyseessä on siis villasukkien kutominen. Kyllä vain, annoin pikkusormeni tähän varsin addiktoivaan pikku puuhaan ja nyt kaapissani on luurankoja kolme paria. Vielä neljäs sukkapari pitää saada valmiiksi ennen joulua. Tai ehkä viisi, mutta se viides pari kuuluu henkilölle, josta en ole vielä ihan varma ansaitseeko hän laurakutoiset villasukat. No, toisaalta langat on hänelle jo ostettu, että jos hänen postilaatikkoonsa ei joulun alla kilahda sukkia, niin uutena vuotena viimeistään.

Ensimmäisen parin tein pesuainemiehelle, koska haluisin olla romanttinen ja sanoa "Elämäni ensimmäisen sukkaparini tein Sinulle". Toinen syy siihen oli myös, että jos sukista tulee rumat ja paskat, onpahan siihenkin sitten tekosyy. Toisen parin tein itselleni vähän pienemmillä, 3,5mm puikoilla. Niistä tuli hienot. Viimeisin pari on mamille, ne on marjapuuron väriset, mama tykkää sellaisesta. Syytä ois ainakin. Laittaisin tähän kuvan, jossa ylpeästi esittelen aikaansaannoksiani, mutta en voi, sillä jos pesuainemies vilkaisee blogiani, hän näkee kuvan ja salaisuuteni saattaa paljastua.

Sukan kutominen on muuten ihan sika kivaa, kannattaa kokeilla. Eikä se kantapää ole vaikea.


Tässä kuva meidän ihanassa, paljonpuhutussa kahvilassa pidetystä kansainvälisestä marttakerhosta.

Fame

Se on nyt sitten niin, että meikä on julkkis. Moikka vaan kaikki kaverit, en enää pidä teihin yhteyttä, vaan alan hengailla vähän cooleimmissa porukoissa. Saa nähdä kenet valitsen ystävyyteni arvoiseksi, ehkä Hollywoodista löytäisin mukavia ihmisiä? Epäilen, taidan päätyä musiikkielämän leppoisiin kitaristiveikkoihin.

Mistä tähä äkkinäinen kuspäisyys johtuu? Meikää haastateltiin ulkomailla opiskeluun liittyen muistaakseni pari viikkoa sitten. Silloin kun olin vaihtareiden retkellä Geysirillä, Gullfossilla yms, matkanjärjestäjä lähestyi minua hyvin epäilyttävän perverssillä tavalla ja sanoi että haastattelisi minua mielellään. Julkisuudenahneena suostuin tietenkin, ja nyt naamani sekä viisaat sanani ovat internetissä. Katsokaa!

Klikkaa mun haastatteluun tästä!

Mun koneella toi mun kuva näyttää venähtäneeltä, näyttääkö muillakin? Vähän ärsyttävää. Ja muutenkin toi kuva oli kivempi, kun se näkyi kokonaisuudessa heppojen kanssa, eli tällaisena:




Haastattelu ilmestyy myös painettuna sanana, ja painettua sanaahan pitää uskoa! On joku sellainen Study Abroad -lehti, joka ilmestyy kaikissa pohjoismaissa. Eli suomalaiset! Saatte palasen Lauraa kotiinne. En tiedä onko se ilmestynyt vielä, kenties. Mutta varmasti brassailen tänne sitten kun saan sen lehtösen kätösiini! Toivottavasti mun naamaa ei ole lehdessä venytetty samalla tavalla..

Aanestyksen tulos ja Airwavesin tulos

Ei, nyt en puhu kunnallisvaaleista, vaan jostain paljon olennaisemmasta: meikæn blogi-kyselystæ. Kysymyshæn oli tuiki tærkeæ: "Miten sinulla menee?" Olen iloinen ettæ blogini lukijat ja ystævæni ovat normaaleja, terveitæ suomalaisia nuoria, eikæ yksikææn kyselyyn vastanneista vastannut "Hyvin". Jatkakaamme siis kituuttamista, tiedostavan ihmisen elo on kærsimystæ!

Entæs Airwaves sitten.. En oikein ymmærræ miten saatoin olla niin tyhmæ, ettæ edes harkitsin jættævæni rannekkeen (eli lipun, eli neljænpæivænlipun) hankkimatta. Voisin sanoa, ettæ ehkæ namber wan syy mulla tulla tænne Islantiin oli tutustua paikalliseen musiikkiskeneen, kun se vaikutti niin satumaiselta ja ihanalta ja aivan erilaiselta musiikilta kuin missææn muualla maailmassa. Ja niin se onkin. Sain tutustua uusiin uskomattoman hyviin bændeihin, jotka soittavat taianomaista, herkkææ musiikkia, væhæn niin kuin yksi lempibændeistæni kallad Sigur Rós. Sigurin jæsenet ovat kaikki taikahahmoja, jotka ovat laskeutuneet satumaailmasta laulamaan meille enkelten kielellæ. Tai niin ainakin luulin ennen viime lauantaita, kun yöllæ kolmen jælkeen næin Sigur Rósin laulajan Jónsin tolkuttomassa humalassa Tunglið nimisessæ baarissa. Hæn oli pieni ja heiveröinen mies, minæ kiljuin, fotasin, ja hæn pysyi hædin tuskin tolpillaan, huojui ja kaverinsa pitelivæt hæntæ pystyssæ. Ei se sitten ollutkaan satukeiju.

Aiwavesissa hajosivat jalkapohjat seisomisen tuotoksena. En laskenut monta keikkaa næin, mutta sanoisinko ettæ 'monta' ja 'riittævæsti'. Keskiviikkona oli hauskaa, torstaina oli tylsempææ, perjantaina oli villit Familjen-pippalot (olin eturivissæ ja meinasin murskautua massan alle, joten pakenin taakse enkæ enææ pelænnyt), lauantaina oli CSS ja kaikkein ihanin ja hauskin  pæivæ festareilla. No okei, tunnustan! Oli ihanin siksi kun sellanen mies tuli juttelemaan. Se kertoi olevansa manageri, sitten esitteli festareiden VIP-passinsa mulle ja tarjosi drinkkejækin - toisin sanoen se yritti iskeæ mut. Tunnustettakoon myös, ettæ se onnistui siinæ væhæn. Ois vielæ sanonut, ettæ se soittaa kitaraa, niin oisin ehkæ halunnut sen kanssa lapsia. Tai itseasiassa sanoihan se, ettæ se on soittanut pændeissæ. Kuitenkin jossain aivolohkoissani velloi informaationpalanen siitæ, ettæ jossakin maailman kolkassa on mies, jonka kanssa tiettævæsti seurustelen. En kyllæ ole næhnyt hæntæ taas pian kuukauten, missæhæn se on, ryyppyretkellækö? Koska olen yhden miehen naikkonen, ja muutenkin Wimmúr on ihana, niin juttu jæi vain halaamisasteella. 

Se oli kyllæ hassua, miten joidenkin ihmisten kanssa voi klikata niin ækkiæ. Se alkoi jutella mulle CSS:n keikan jælkeen, multa murtui joku verbaalinen pato ja puhuin sen kanssa kaikesta maan ja taivaan vælillæ koko lauantain ja sunnuntain. (Toim. huom. elkææ lukeko tætæ minææn rakkaustekstinæ, olen uskollinen nainen!) (Toim. lisæ huom. Mutta en uskonnollinen nainen) Mæ sanoin ettæ se on vanha, se sanoi ettæ mulla on ruma nenæ ja sitten puhuttiin siitæ, kun joku norjalainen nainen haluaisi tehdæ sen kanssa lapsia. Todella harvoin tapaa sellaisia ihmisiæ, joiden kanssa on niin uskomattoman samalla aaltopituudella, ettæ voi sanoa ihan mitæ vaan ja se toinen ymmærtææ, tai voi jættææ sanomatta ja se ymmærtææ. Sellaisia ihmisiæ on kiva tavata, koska sellaisia tapaa niin harvoin, ettæ on ehtinyt jo unohtaa sellaisia olevan olemassa ja jaksaa taas iloita elæmæstæ væhæn enemmæn.

Ps. Mikæhæn juttu se on, ettæ olen alkanut ajautua 30+ ihmisten seuraan?

Pps. Ja mikæhæn juttu se on, ettæ mulla on niiden ihmisten kanssa hauskempaa kuin koskaan?

Ppps. Wim on kyllækin 29v, mutta tæyttææ tammikuussa pyöreæt 30, joten hænet laskettakoon mukaan tæhæn vanhojen ihmisten klubiin.

Pppps. Perkele! Senkin uteliaat nuuskijat! Vaaditte saada tietææ, arvaan sen.... No,

 se aaltopituus-æijækin oli 32.

Ppppps. Eiköhæn tæmæ jo riittæne.

Familjen

Tänään Familjen, yksi pääsyistä miksi ostin Airwaves lipun.
Ihana!

Det snurrar i min skalle, huippu musiikkivideo


Nytkin täällä kahvilassa soittaa joku hyvä pändi, mutta tunnin päästä alkaa vielä parempi, joten mun on pakko mennä kaupan kautta kotiin. Aion mennä kauppaan ostamaan karkkia, koska mulla on taas niin karmee ikävä että olen tehnyt virallisen lupauksen syödä kokoajan karkkia siihen asti että Wim tulee. Tai siihen asti että Romi tulee. Mutta jälkimmäinen on epätodennäköisempää.

Airfares, eiku

Jes, lippu hommattu Iceland Airwaves -festareille!

Tænææn eli keskiviikkona alkaa, sunnuntaina loppuu. Ihanaa, ihanaa, nææn tuhansittain islantilaisia pændejæ, Familjen'in Ruotsista ja CSS'n dairekt from Brazzil! Parasta.

Myös lentolippu Reykjavík-Helsinki-Reykjavík hankittu, jouluksi kotiin <3

Snæfellsnes

3. Lokakuuta

Autovuokraamoista oli halvimmat autot jo menneet, joten pyysin kaverin kaverilta (aina se luotettavin lähde) jonkin privaattihenkilön numeron, joka vuokraa omaa autoaan halvalla (kuulostaa luotettavalta, eikö?). Aamulla kauniissa auringonpaisteessa, joskus klo 9 jälkeen saavuimme miehen ovelle, ulos asteli erikoinen vanha hippi risoissa farkuissaan, kertoi hetken mielipiteitään suomen koulusurmista, aseistariisunnasta ja hitlerin suunnitelmista, ja vuokrasi sitten meille autonsa. Auto oli komea neliveto, vähän rämä, bensasyöppö monstertrukki. Mutta päästiin ihanalle reissulle Snæfellsnesiin, eli tänne:


Kierrettiin yhden päivän aikana toi kieleke,plus sitä ennen poikettiin "oikealle" eli öö... itään, tsekkaamaan Barnafoss ja laavakentät, höyryävä tehdas (jossa saatiin kuvia vesisumusta) joka toimittaa siis vesienergiaa islantiin ja joka puolella pulppusi kiehuva vesi ja ilma oli täynnä höyryä, niin että kun Wim seisoi 2m päässä musta, huusin " WIIIIIIIMMMM where are you??" paniikinomaisesti. Ja myös nähtiin niin säälittävän pieni "kaupunki" ja niin säälittävä nähtävyys nimeltä Snorris pool, etten taida jaksaa niistä enempää mainita.







Emme menneet meren alittavan tunnelin kautta, vaan valitsimme maisemareitin. Viimeisessä kuvassa huomatkaa Wim, joka mielestäni näyttä tietyömaa-merkin hahmolta.



Vesi syöksyää laavakentän alta



Barnafoss. Nimi tulee putoukseen pudonneen kahden lapsen muistoksi.


Maalaus vai valokuva? Taustalla näkyy kaksi jäätikköä, toisen nimi on muistaakseni Eíriksjökull.





Matka jatkui, tuuli oli tuskallisen kova kun päästiin kielekkeelle. Autossa oli kuitenkin lämmin eikä maisemissakaan ollut kauheasti valittamista! Vitsi, mä en voinut lopettaa tuijottamasta noita lumisia vuoria... Niiden muodot tuli niin kauniisti esiin ohuen lumen alta.
Ja meijän auto kilpailee maisemien kanssa! (Voittaako?)


Population:3




Normikokoinen islantilainen maalaiskaupunki...



lumipeitteisten laavakenttien keskellä oli pakko pysähtyä kuvaamaan..



Huomatkaa natural arch!




Lotr meininkiä, A passage through the mountains! Upeimmat öiset maisemat ikinä.


Ja merenpohjan kautta kotiin!


Ennen Reykjavíkin tuhoavia katuvaloja sain vielä ihastella vihreitä revontulia... Suurimmat revontulet mitä oon nähnyt. Ja vangitsevan kauniit. Niitä tuijotellessa rupesin miettiä sanaa 'revontulet'.. sellanen satumainen ja ihana sana. Tulee mieleen kettu repolainen joka juoksentelee lapin hangilla, revontulten alla.
Ja sitä ajatellessa tuli ikävä Suomeen.

Ensilumi

Viime viikolla oli aika kivaa, matkailtiin Wimin kanssa ympäri Islantia ja tsekkailtiin mitä Reykjavíkin ympäriltä löytyy. Kovin kaukana ei käyty, koska piti ehtiä aina yöksi kotiin. Ehkä kesällä sit vois vuokrata auton ja mennä Islannin ympäri. Tai liftata.

Ensimmäiset päivät meni tekemättä mitään fiksua, mä olen hyvä tekemään ahkeratkin ihmiset laiskoiksi. 30. syyskuuta lähdettiin bussilla Akranesin kylään (kaupunkiin?) . Bussimatka maksoi vaan 280kr, vaikka oli melkein 1,5h ajomatkan päässä. Lähdettiin sinne koska haluttiin nähdä ne ihanat vuoret, jotka täältä Reykjavíkista näkyy vastarannalla, merenpoukaman toisella puolella. Aurinko paistoi suoraan niille vuorille ja ne näytti niin kauniilta, että oli ihan pakko lähteä. Matkalla nähtiin jotain todella kaunista: 


Jos joku mua vähänkään tuntee, tietää että vouhkaan aina Kentucky fried chickenin kanakoreista... Eläköön Ameriikka! (Lisämaininta: Nykyään en syö lähes koskaan lihaa, en käynyt KFC:ssä syömässä, viimeksi kun kävin se kana ällötti. Mutta silti vouhkaan siitä.)

KFC:llä lämmiteltiin tuulikaapissa ja odotettiin bussia. Sitten viimein päästiin perille hyvin, HYVIN tuuliseen Akranesiin.


Rannalla meinasin itkeä ja huutaa tuskasta. Stadiumista hankittu windproof-takki kuitenkin oletettavasti pelasti henkeni. Tai ainakin vartaloni jäätymiseltä.


Selvisimme hyytävästä Akranesista lämpöiseen kotiin. Kerrottakoon, että bussi kulki meren alittavan tunnelin kautta. Se oli jännää.

Seuraavana päivänä vuorossa oli karjalanpiirakoiden leipominen. Aikaisemmin olin jo varmistanut, että Islannista saa ruisjauhoja. En kuitenkaan ollut tullut ajatelleeksi, että jossain maailman kolkassa ei muka olisi puuroriisiä. No, sitä ei kuitenkaan ollut. Lähellä sulkemisaikaa juoksimme kaupasta toiseen ja viimeiseksi käytiin katsomassa vielä thai-ruokakaupasta. Se oli viimeinen toivo ja sieltä onneksi löytyi jotain riisiä, jota myyjä aivan mahtavalla englannillaan lupasi puuroutuvaksi. Kenties vähän arvelluttava ajatus, suomalainen ja belgialainen leipomassa karjalanpiirakoita Islannissa thai-riisillä?




Huomatkaa isänmaallinen pukeutumiseni, sekä maitotölkki! MUU!
Ensimmäiseen pellilliseen lappasimme kenties hieman liikaa riisipuuroa (joka muuten onnistui hyvin, eikä onneksi sisältänyt eksoottista thai-makua)



Tyytyväiset leipurit ja työn tulos. Hyvältä maistui ja Wim lappasi ne suuhunsa sellaisella vauhdilla, että oletan niiden olleen hyviä. (no ok sain mäkin pari maistaa, tehtiin moninkertainen taikina)

Piirakoita väsätessä mulle tuli tosi suomalainen olo ja vähän ikävä. Kynttilä paloi ja hämmensin riisipuuroa, kunnes yhtäkkiä kurkkasin ikkunasta ja huomasin, että ensilumi satoi juuri Reykjavíkiin. Joulu!